Skinner, Quentin
Petri Koikkalainen, Sami Syrjämäki (julkaistu 10.12.2007, päivitetty 9.3.2008)
Quentin Skinner (s. 1940) on brittiläinen historioitsija, filosofi ja politiikan tutkija. Hän on luultavasti tunnetuin ns. ”Cambridgen koulukunnan” perustajista. Koulukunnan vaikutus poliittisen ajattelun historian ja aatehistorian tutkimukseen on ollut 1960-luvun lopulta alkaen suuri, aluksi englanninkielisessä maailmassa, mutta myöhemmin myös muualla. Viime vuosikymmeninä kiinnostus filosofian ja poliittisen ajattelun historialliseen ja kontekstoivaan tutkimukseen on lisääntynyt, ja Skinnerin henkilökohtainen työ näkyy erityisen voimakkaasti historiantutkimuksen metodologiaa koskevissa keskusteluissa. Nykyään (2007) Skinner kertoo olevansa kiinnostunut renessanssista; italialaisesta taiteesta sekä humanistisen moraalisen ja poliittisen ajattelun kehityksestä. Hänen toinen suuri historiallisen mielenkiinnon kohteensa on 1600-luvun poliittinen filosofia ja erityisesti Thomas Hobbes. (ks. "Hobbes, Thomas".) Skinner kertoo olevansa kiinnostunut myös puhtaasti filosofisista kysymyksistä kuten tulkinnan teoriasta ja historiallisesta selittämisestä sekä poliittisen teoriaan kuuluvista vapauden (ks. "Poliittinen vapaus") ja valtion käsitteistä.
- Elämä
- Intellektuaalinen tausta
- Tuotanto
- Intellektuaalihistorian metodologia
- Vapauden käsite
- Quentin Skinnerin vaikutus
- Quentin Skinner Suomessa
- Kirjallisuus
- Internet-lähteet
Quentin Robert Duthie Skinner syntyi vuonna 1940. Skinnerin vanhemmat asuivat hänen lapsuutensa ajan Nigeriassa, missä Quentinin isä työskenteli Britannian hallituksen palveluksessa. Siksi Quentinin kasvattajana toimi hänen äidin puoleinen tätinsä. Hänen vanhempansa tapasivat käydä isän lomien aikana Englannissa, mutta lomia oli tuolloin vain kerran kahdessa vuodessa. Skinner muutti tätinsä luota seitsemän ikäisenä sisäoppilaitokseen Bedfordiin, mutta vietti omat lomansa edelleen tätinsä luona.
Nuoressa Skinnerissä kiinnostuksen historiaa kohtaan herätti hänen kouluopettajansa Johan Eyre joka ohjasi hänet lukemaan klassisia poliittisia tekstejä kuten Thomas Moren Utopiaa, Thomas Hobbesin Leviathania ja Collingwoodin Autobiographya sekä kannusti häntä hakemaan stipendiä yliopistoon. Skinner aloittikin historianopinnot 1959 Cambridgen yliopiston Gonville and Gaius collegessa, jossa hänen veljensä opiskeli lääketiedettä. Hän suoritti historian bachelor-tutkinnon vuonna 1962 sekä master-arvosanan, joka on edelleen hänen korkein akateeminen tutkintonsa, vuonna 1965. Tämän jälkeen hän sai fellow-aseman Christ’s Collegessa, mikä merkitsi runsaasti opetustehtäviä. Seuraava nimitys uralla oli politiikan tutkimuksen professuuri 1979. Vuonna 1996 hänet nimitettiin saman yliopiston modernin historian Regius-professoriksi. Virka on yliopiston tunnetuimpia, ja sen perusti Yrjö I vuonna 1724. Skinner on siis viettänyt käytännöllisesti katsoen koko uransa Cambridgessa lukuun ottamatta lyhyitä vierailuja muissa yliopistoissa. Mittavin vierailuista suuntautui Princetoniin (1974–1979), jolloin Skinnerin työhuone sijaitsi käytävällä, jonka varrella työskentelivät myös Richard Rorty, Thomas Kuhn sekä Clifford Geertz. Vuonna 2008 Skinner siirtyy professoriksi University of Londoniin.
Skinner on naimisissa professori Susan Jamesin kanssa, joka on tutkinut mm. 1700- ja 1800-lukujen filosofiaa, feminististä filosofiaa sekä poliittista filosofiaa. Heillä on kaksi lasta.
Analyyttinen filosofia ja erityisesti sen ideal language -haara oli Skinnerin nuoruusvuosina Englannin filosofian laitoksia leimaava suuntaus. Skinner piti suuntausta ja sille tyypillisiä kysymyksiä esimerkiksi’ vapauden’ tai ’oikeudenmukaisuuden’ käsitteiden todellisesta merkityksestä epäkiinnostavina. Sen sijaan Wittgensteinin myöhäisfilosofialla ja analyyttisen filosofian ordinary language -suuntauksella oli Skinneriin suuri vaikutus. 2000-luvulla julkaistun artikkelikokoelman Visions of Politcs vol. 1 esipuheessa Skinner kertookin, että hänen tavoitteensa on ollut osoittaa post-analyyttisen filosofian (myöhäis-Wittgenstein, Quine, Davidson jne.) merkitys tekstien tulkinnan metodologialle ja käsitteellisen muutoksen tutkimukselle.
Toinen ajan henkeä ilmentävä, Skinnerin mukaan omituinen tai jopa epämiellyttävä piirre oli noihin aikoihin voimissaan ollut tarkka erottelu arvojen ja tosiasioiden välillä. Skinner piti kestämättömänä ajatusta, että esimerkiksi politiikan tutkimuksessa olisi mahdollista keskittyä tutkimaan pelkässään faktoja vaikka hän kulkikin aluksi ajan virtauksen mukana. Skinnerin myöhemmin muotoilema kritiikki tätä suuntausta kohtaan sisältyy pääkohdiltaan vuonna 1997 julkaistuun artikkeliin ”Sir Geoffrey Elton and the practice of history”.
Skinnerin mukaan kolmas ajan tympeistä ortodoksioista oli tapa tarkastella filosofian historiaa ajattoman eli perenniaalisen viisauden lähteenä. Opiskelijoita ohjattiin tarkastelemaan historiaa ikään kuin kaksituhatta vuotta sitten kuolleet ajattelijat olisivat puhuneet klassikoiksi muodostuneissa teoksissaan suoraan meille, ja teosten arvo olisi kiinni siitä, kuinka suoraan ne käsittelevät meille ominaisia filosofisia ongelmia. Skinner katsoi, että tähän näkemykseen perustuva historiantutkimus on anti-historiallista.
Neljäs nuorta Skinneriä turhauttaneista intellektuaalisista suuntauksista oli marxilaiseen historiankirjoituksen liittyvä tendenssi pelkistää historialliset inhimilliset toimijat suurempien rakenteiden epifenomeeneiksi eli pintailmiöiksi. Toisaalta Skinner sympatisoi marxilaisuutta substantiaalisena filosofiana ja hänen kritiikkinsä motivoitui nimenomaan historiankirjoituksen kautta, vaikkakin se kosketti samalla marxilaista yhteiskunnallisten ilmiöiden selittämisen tapaa.
Skinnerin varhaisista esikuvista on syytä nostaa esiin ainakin kaksi. Hänen opettajansa Peter Laslett oli muuttanut vallitsevia käsityksiä John Lockesta (ks. "Locke, John") 1950-luvulla tehdyillä historiallisilla tutkimuksillaan (Laslett 1960). Sen sijaan, että olisi tulkinnut Lockea poliittisen vallan ja vapauden kaltaisia ylihistoriallisia teemoja pohtineena filosofina, Laslett kiinnitti huomion hänen kirjoitustensa historialliseen kontekstiin. Skinnerin mukaan Laslett tunsi osoittaneensa, että Locken Tutkielma hallitusvallasta oli pohjimmiltaan ”puoluepoliittinen pamfletti”, joka oli kirjoitettu osana kuningas Kaarle II:n vastaista oppositiokampanjaa. Tämän löydön vaikutuksesta Skinnerille itselleen ”kehittyi kunnianhimo tehdä Hobbesille se, minkä Laslett oli tehnyt Lockelle”. (Skinner 2001a, 13.)
Toinen keskeinen vaikutteiden lähde oli brittiläinen idealistinen historianfilosofi R. G. Collingwood, jolta Skinner omaksui kritiikkinsä perenniaalisia kysymyksiä kohtaan. Collingwoodin 1930-luvulla kehittämä ”kysymyksen ja vastauksen logiikka” oli kunnianhimoinen, mutta sodan jälkeen suurelta osin unohdettu yritys hahmottaa filosofian ja historiantutkimuksen edellyttämien intellektuaalisten operaatioiden luonne. Historiantutkimukselle se oli filosofisesti perusteltu metodologia. Skinner tarttui Collingwoodin teesiin, jonka mukaan historiallinen muutos ei koske vain ihmisten antamia ”vastauksia” oletetusti samoina pysyviin ”ikuisiin kysymyksiin”, vaan että myös ”kysymykset” ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Collingwoodin johtopäätös oli tiukka: ainakaan filosofiassa ei ole olemassa ikuisia eli perenniaalisia kysymyksiä. Jokainen teoria, käsite tai tulkinta on luettava vastauksena historiallisen tilanteen synnyttämiin ainutkertaisiin kysymyksiin ja ongelmiin. (Collingwood 1944, Skinner 1969, 50.)
Skinnerin tuotanto koostuu suurimmaksi osaksi artikkeleista ja esseistä. Hän on julkaissut oikeastaan vain kaksi varsinaista monografiaa: Wolfson-kirjallisuuspalkinnon saaneen renessanssin ja uskonpuhdistuksen poliittista ajattelua kattavasti esittelevän teoksen The Foundations of Modern Political Thought I-II (1978), jossa hän hahmottelee myös modernin valtion käsitteen syntyhistoriaa, sekä hänen Hobbes-tutkimustensa eräänlaisen tilinpäätöksen Reason and Rhetoric in the Philosophy of Hobbes (1996), jossa hän tutkii erityisesti retoriikan asemaa Hobbesin tuotannossa tarkastelemalla Hobbesia vasten aikansa humanistista kaunopuheisuuden traditiota. Skinnerin artikkeleista on julkaistu kaksi kokoelmaa: metodologisia esseitä sekä myös kriitikkojen puheenvuoroja sisältävä Meaning and Context. Quentin Skinner and His Critics (1988) sekä kolmiosainen Visions of Politics (2002). Jälkimmäiseen sisältyy lähes neljänkymmenen vuoden aikana julkaistuja artikkeleita, joista useita Skinner muokkasi voimakkaasti alkuperäisasustaan. Visons of Politicsin ensimmäinen osa sisältää metodologisia esseitä, toinen osa renessanssia ja kolmas Hobbesia käsitteleviä artikkeleita. Tunnetuimpia hänen yksittäisinä kirjoina julkaisuista tutkielmistaan ovat Machiavelli (1981) ja Liberty Before Liberalism (1998). Tuoreempi vapauden käsitettä käsittelevä juhlaluento Kolmas vapauden käsite on julkaistu kirjana suomeksi (2003). Viimeksi mainittu kirja sisältää myös Skinnerin täydellisen bibliografian vuoteen 2003 saakka ja se käsittää pitkälti yli sata artikkelia, monografiaa ja kirja-arviota. Cambridge University Pressin ilmoituksen mukaan Skinneriltä ilmestyy uusi kirja alkuvuodesta 2008, jonka nimi on Hobbes and Republican Liberty.
Intellektuaalihistorian metodologia
Skinnerin ajatukset jalostuivat kattavaksi vallitsevien tutkimusohjelmien kritiikiksi ja oman tutkimusohjelman luonnokseksi metodologisessa esseessä ”Meaning and Understanding in the History of Ideas” (Skinner 1969). Poleemisessa tekstissä Skinner esittää laajan typologian anakronistisista ”mytologioista”, joiden lumoissa aatehistoriallista tutkimusta Skinnerin mukaan tehtiin. Erityisesti hän kritisoi tulkintoja, jotka kuvasivat historiallisia toimijoita historiallisesti epäkorrektein käsittein. Vaikka esimerkiksi Lockea voidaankin lukea myös liberalismin myöhemmän historian näkökulmasta, ei aatehistorioitsijan kuitenkaan tulisi muitta mutkitta kutsua Lockea ’liberalistiksi’. Tämä siksi, ettei liberalismia oppina, puolueideologiana tai edes sanana ollut Locken aikana olemassa, eikä hänen ajattelunsa tarkoitus siten voinut olla esimerkiksi liberalismin kehittäminen. Myös pyrkimykset oppia liian suoraviivaisesti ajattelun historiasta ovat anakronistisia. Vaikka Aristoteles olisi pystynyt vastaamaan hyvin antiikin Ateenan herättämiin kysymyksiin, ovat nykyajan ongelmat luonteeltaan ratkaisevasti toisenlaisia. Historia ja traditiot ovat ajattelun väistämätön viitekehys, mutta Skinner edusti vahvasti kantaa, jonka mukaan jokaisen sukupolven on viime kädessä itse rakennettava poliittisen ja filosofisen ajattelunsa perusteet. Toisaalta, vaikka Skinner luennoikin artikkelissaan anakronismin vaaroista, niin jo ”Meaning and Understanding in the History of Ideas” – artikkelista lähtien hän on samalla korostanut, että historioitsija välttämättä lähestyy tutkimuskohdettaan nykyperspektiivistään käsin. Tämä seikka on yhtäältä välttämätön ymmärtämisen kannalta, mutta toisaalta se muodostaa myös erilaisia Skinnerin mytologioiksi kutsumia vaaroja, joita hän kartoittaakin esseessään laajalti.
Poliittisen ajattelun historian tutkimuskohteina Skinneriä kiinnostavat historiallisten toimijoiden intentiot, joiden selvittämiseksi tarvitaan riittävän laajat tiedot siitä kielellisestä, kulttuurisesta ja poliittisesta kontekstista, jossa toimijan teko tai teksti saa merkityksensä. Tämän ajatuksen hän toi esiin jo artikkelissa ”Meaning and Understanding”, mutta tarkensi ajatuksiaan myöhemmin, erityisesti artikkeleissa ”Motives, Intentions and Interpretation of Texts” (1972) ja ”From Hume’s Intentions to Deconstruction and Back” (1996), jotka hän yhdisti kokoelman Visions of Politics ensimmäisessä osassa. Wittgensteinia ja J. L. Austinia seuraten Skinner kehotti lukemaan tekstejä tekoina, jotka saavat merkityksensä muun kielenkäytön muodostamassa ympäristössä. Näin aatehistoriallisen tutkimuksen painopiste siirtyi ajattomista filosofisista analyyseista historiantutkimuksen suuntaan ja yksittäisten tekstien (esimerkiksi Leviathan) eksegeesistä kontekstien analyysiin (Hobbesin välittömät edeltäjät ja aikalaiset). Skinnerille intentio on julkisen tai poliittisen alueella tulkittava ilmiö, jonka viittauspisteitä ovat esimerkiksi poliittinen tilanne tai filosofinen keskustelu. Intentiot pitää myös erottaa henkilökohtaisista motiiveista (esimerkiksi virka, raha, viha tai rakkaus), jotka useinkin jäävät myöhemmiltä tutkijoilta pimentoon.
Motiivit vastaavat kysymykseen siitä, miksi A teki teon b. Intention käsitettä on puolestaan käytetty ainakin kahdessa merkityksessä: vastauksena kysymykseen siitä, mitä A yritti saada aikaan teolla b, ja vastauksena kysymykseen siitä, mitä A teki teossa b. Austinin termein ensimmäinen on perlokutionaarinen teko ja jälkimmäinen illokutionaarinen. Skinner on nimenomaan kiinnostunut illokutionaarisesta intentiosta. Eron tekeminen erilaisten intention käsitteiden välille on joskus hankalaa, mutta sitä voi havainnollistaa esimerkillä. Kirjoittajan perlokutionaarinen intentio voi olla saattaa vihamiehensä naurunalaiseksi pilkallisella kirjoituksella. Perlokutionaarisen aktin onnistuminen tarkoittaisi sitä, että ainakin osa lukijoista naureskelee pilkan kohteelle. Kun kysymme yksinkertaisesti mitä kirjoittaja tekee tekstissä, emmekä siis mihin hän kirjoituksellaan pyrkii, saatamme huomata, että kirjoittaja pilkkaa. Tämä on sen illokutionaarinen intentio, jonka onnistuminen on riippumaton lukijoiden reaktiosta. Illokutionaarinen intentio on kirjoituksessa itsessään kun taas motiivi on kirjoitusta edeltävä syy ja perlokutionaarista intentiota voitaisiin ehkä kutsua kirjoituksen jälkeiseksi tarkoitukseksi tai päämääräksi. Merkitys, josta Skinner on kiinnostunut, on siis tekstin illokutionaarinen intentio. Tästä ei Skinnerin mukaan seuraa, että tekstillä ei voisi olla myös muita merkityksiä, kuten esimerkiksi vaikutushistoriat, jotka myös ovat historiallisen tutkimuksen kohteita. Skinner katsoo myös, että intentioiden selvittämiseen ei ole olemassa menetelmää, joka takaisi onnistumisen, ja esimerkiksi tarjolla olevan informaation puutteellisuus saattaa tehdä tehtävästä mahdottoman. Parhaimmillaan voimme kuitenkin tarjota uskottavan, historialliseen evidenssiin tarkasti perustuvan vastauksen esimerkiksi siihen, mitkä poliittis-filosofiset intentiot toteutuivat Locken tutkielman julkaisemisessa tietyllä historiallisella hetkellä.
Historiantutkimuksen sitominen toimijoiden intentioihin on tietenkin omiaan viemään huomiota historiallisilta jatkumoilta ja kiinnittämään huomion lyhyiden aikavälien tapahtumiin. Uransa varhaisvaiheissa Skinner olikin kenties kiinnostunein tutkimiensa ajattelijoiden välittömistä aikalaiskonteksteista nopeine ”vallankumouksineen” ja muutoksineen, mutta 1980-luvulta alkaen hän on korostanut yhä enemmän käsitteissä, ajattelun traditioissa ja instituutioissa ilmenevää jatkuvuutta. Esimerkiksi ”moderni valtio” tai ”liberalismi” ovat asioita, joita voi lähestyä päivänkohtaisten poliittisten kamppailujen ohella myös historiallista jatkuvuutta sisältävinä ilmiöinä. Jos 1960-luvun nuorelle Skinnerille historiallisen selittämisen konteksti oli luonteeltaan lähinnä ”päivänpoliittinen” puoluejakoineen ja juonitteluineen, niin 1980-luvulta alkaen selittämisessä ovat alkaneet korostua myös traditiot ja käsitteelliset jatkuvuudet. Näyttääkin siltä, että Skinnerin tapa lukea poliittisen ajattelun ja filosofian historian kannalta merkittäviä ”kysymyksiä” on selvästi laajentunut – enää hän ei keskity vain valtapoliittisiin tai teoreettisiin voittoihin ja tappioihin, vaan myös niihin vaikutuksiin, joita jonkin ajattelutavan pitkäaikaisella ja syvällisellä omaksumisella on poliittiseen elämään.
Skinner on korostanut myös retoriikan merkitystä ja tutkinut retoriikan asemaa klassikoiden kuten esimerkiksi Hobbesin ajattelussa. Hän allekirjoittaa sen wittgensteinilaisen ajatuksen, että käsitteet toimivat työkaluina retorisissa kamppailuissa. Skinner erottaa kolme eri tasoa, joilla näitä käsitteellisiä kamppailuja käydään. Kaikilla näillä tasoilla esiintyy retorisia pyrkimyksiä käyttää käsitteitä työkaluina, joilla ajetaan tiettyjä päämääriä. Ensimmäisen tason muodostavat erimielisyydet jonkin käsitteen merkityksestä sanakirjatasolla: mikä olisi vaikkapa ’urhean’ määritelmä? Toisella tasolla kiistellään siitä, mitkä ovat kriteerit, joilla käsitettä puheessa sovelletaan johonkin tekoon. Onko urheutta vai pelkkää teeskentelyä hymyillä siitä huolimatta, että kokee suuria tuskia? Asiasta voidaan olla eri mieltä, vaikka urhean määritelmään katsottaisiinkin yksimielisesti kuuluvan jotakin sellaista, että henkilöä voidaan pitää urheana silloin kun hän tietoisena uhasta toimii päättäväisesti uhan alla eikä pakene uhkia ja toimii kohtaamiensa uhkien edessä pelottomasti. Kolmas taso koskee erityisesti moraalisesti latautuneita termejä. Kysymys kuuluu: mitä puheakteja termeillä voidaan suorittaa? Voidaanko niitä käyttää ylistämiseen, loukkaamiseen tai kenties kannustamiseen? Samaakin termiä voidaan kontekstista riippuen käyttää loukkaamiseen tai ylistämiseen. Ylistetäänkö valtiota jos sitä kutsutaan demokratiaksi? Nykyisissä länsimaissa demokratia on positiivisesti varautunut termi. Mutta Platon ei olisi käyttänyt termiä ylistääkseen Ateenan poliittista kulttuuria.
Retoriikan teorian tuntemus auttaa tutkijaa kun hän pyrkii vastaamaan Skinnerin asettamaan tutkimuskysymykseen: mitä mennyt ajattelija tekstissään teki. Skinner tavallaan jatkaa puheaktiteoriaa retoriikan teorialla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena Skinnerilla on ollut retorinen tekniikka, jota hän kutsuu paradiastoleksi. Tekniikka tarkoittaa sitä, että puhuja tai kirjoittaja voi kuvata tietyn moraalisen aktin, esimerkiksi murhan, joko urhoolliseksi tai brutaaliksi teoksi riippuen siitä, miten se sopii hänen tarkoituksiinsa tai miten hänen vastustajansa kuvaavat tekoa. Keskustelun osapuolet määrittelevät itse teon samalla tavoin, mutta sen moraalinen luonne esitetään erilaisena. Henkilöä, joka osaa käyttää taitavasti ja vakuuttavasti hyväkseen retorisen uudelleenkuvauksen tekniikkaa käyttämällä arvoladattua termiä konteksteissa, joissa sitä ei ole konventionaalisesti tapana käyttää, Skinner kutsuu Max Weberia seuraten innovatiiviseksi ideologiksi. Jotta historioitsijan olisi mahdollista ymmärtää paremmin menneitä toimijoita, herkkyys retoristen strategioiden suhteen kuuluu historioitsijan ammattitaitoon.
Vapauden käsite on Quentin Skinnerin tutkimusteema, jossa yhdistyvät useat hänen mielenkiintonsa kohteista: renessanssi, erityisesti Machiavelli, sekä Hobbes ja republikanistinen (myöhemmin Skinner on alkanut suosia termiä neoroomalainen republikanistisen sijaan) ajattelu Rooman, Italian kaupunkivaltioiden sekä Englannin historiassa. Vapauden teema linkittyy myös Skinnerin metodologisiin kirjoituksiin. Alun perin nämä linjat kehittyvät toisistaan erillään. Skinnerin varhaisimmat julkaistut artikkelit ovat peräisin 1960-luvun puolivälistä, ja ne käsittelivät Hobbesia sekä Englannin vallankumousta. Myöhemmin hän on julkaissut lukuisia artikkeleita mainituista aiheista, mutta näiden tutkimusintressien ensimmäisenä varsinaisena leikkauspisteenä voidaan pitää vuonna 1984 ilmestynyttä artikkelia ”The Idea of Negative Liberty: Philosophical and Historical Perspectives”, josta julkaistiin Visons of Politcsin toisessa osassa uudistettu versio nimellä ”The Idea of Negative Liberty: Machiavellian and Modern Perspectives”. Muita merkittäviä vapauden käsitettä tarkastelevia tutkielmia ovat Liberty Before Liberalism (1998), joka sisältää edellä mainitun artikkelin tapaan Skinnerin pohdintoja metodisten ratkaisujensa hedelmällisyydestä, vuonna 2001 julkaistu ”Isaiah Berlin memorial lecture: A Third Concept of Liberty”, joka on myös suomennettu, sekä eräänlainen systemaattinen summaus ”States and the Freedom of Citizens” (2003). Skinnerin viimeisin aihetta käsittelevä artikkeli on ”Freedom as an Absence of Arbitrary Power” (2006). Vuonna 2008 Skinner julkaisi kirjan Hobbes and Republican Liberty.
Filosofinen keskustelu, johon Skinner vapaus-artikkeleillaan osallistuu, on Isaiah Berlinin ”Two Concepts of Liberty” -esseestä liikkeelle lähtenyt ajatustenvaihto. Hän ottaa kantaa sekä Berlinin että Gerald MacCallumin ja tämän seuraajien käsityksiin vapauden käsitteen luonteesta, erityisesti siihen onko vapauden käsitteitä yksi, kaksi vai useampia, sekä kysymykseen siitä, minkälaiset tekijät voivat rajoittaa toimijan vapautta. Skinner pyrkii näissä esseissään myös osoittamaan metodologisten valintojensa hedelmällisyyden. ”The Idea of Negative Liberty” -artikkelin alkuperäisen version toisessa alanootissa hän kirjoittaakin kehittelevänsä ”Meaning and Understanding” -esseessä hahmottelemiaan käsitteiden historian tutkimuslinjoja ja vuoden 2001 haastattelussa hän mainitsee ko. artikkelin olevan ”se historiallinen essee, jossa olen parhaiten onnistunut esittämään näkemykseni omista teorioistamme poikkeavien teorioiden tutkimisen hyödyllisyydestä.” (Skinner 2001a) Tällä Skinner tarkoittaa sitä, että hän onnistuu rikkomaan vallitsevan käsityksen siitä, millä tavoilla tai tavalla vapauden käsite on mahdollista tai jopa tulee muotoilla. Tämän hän tekee tuomalla esiin unohdetun vapauden käsitteen, joka näkökulmasta riippuen joko rikkoo tai täydentää nykyasetelmaa. Skinner kytkee esseissään vapauden käsitteen poliittisiin kiistoihin ja asettuu tällä tavoin vastustamaan pyrkimyksiä, joissa vapauden käsitettä on yritetty lähestyä neutraalista näkökulmasta tai riisua se poliittisista yhteyksistään.
Historiallisten tutkimustensa kautta Skinner kohtasi vapauden käsitteen, jota hän alun perin kutsui republikanistiseksi, mutta kirjasesta Liberty Before Liberalism (1998) alkaen neoroomalaiseksi vapauden käsitteeksi, koska kaikki käsitteen puolestapuhujat eivät välttämättä olleet tasavallan kannattajia. Tosin vuoden 2008 kirjassaan Skinner käyttää jälleen termiä republikanistinen vapaus, "koska se on yleisesti omaksuttu". Käsitteen juuret ovat antiikin Rooman tasavaltalaisessa ajattelussa, Italian kaupunkivaltioissa sekä Englannin sisällissodan aikaisissa kuninkaan vallan kriitikoissa. Neoroomalainen vapauden käsite perustuu ajatukseen, jonka mukaan ihminen voidaan saattaa epävapaaksi, vaikkei hänen toimintaansa varsinaisesti rajoitettaisikaan. Pelkkä tietoisuus siitä, että joku voi mielivaltaisesti puuttua henkilön elämään, saattaa hänet orjuuden tilaan. Erityisesti roomalaiset ajattelijat Sallustius ja Tacitus analysoivat terävästi millaisia seurauksia saattaa olla sillä, että kansakunta alistetaan hallitsijan mielivallan alle, vaikkei hallitsija de facto käyttäisikään valtaoikeuksia muiden yli. Skinner katsoo, että neoroomalainen vapauden käsite on nk. negatiivisen vapauden käsitteen laajennus, eli se laajentaa niiden tekijöiden piiriä, joiden voidaan laskea rajoittavan toimijan vapautta. Mutta neoroomalainen vapaus on nähtävä nimenomaan elämää hallitsevan herruuden poissaolona, eksistentiaalisena tilana (katso myös tämän ensyklopedian artikkeli "Poliittinen vapaus").
Skinnerin kirjoitukset ovat vaikuttaneet merkittävästi viimeaikaisten poliittisen ajattelun ja filosofian historioitsijoiden tapaan asettaa kysymyksiä. Hänen metodologisten ohjeidensa kantava ajatus on vapauttaa tutkija nykyajan kahleista siten, että tutkimustyö voisi kohdistua menneisiin ajattelijoihin näiden omiin konteksteihin perustuvilla ehdoilla. Jos tässä epäonnistutaan, tulkinnat voivat helposti ja huomaamattakin olla nykyajan poliittisten intressien heijastumia. Alun perin Collingwoodin antama ohje kysyä sitä, mihin ongelmiin jokin teksti tai teko lopulta onkaan tarkoitettu vastaukseksi, voi palauttaa olennaiseen. Usein on myös paikallaan kysyä, onko kuvaukseni jostain toisesta ihmisestä lainkaan yhteismitallinen niiden käsitteiden ja intentioiden kanssa, jotka olisivat mahdollisia tai todennäköisiä silloin, kun asiaa yritetään rehellisesti tarkastella toisen ihmisen kontekstin kautta. Anakronististen tulkintojen kritiikki ei ole Skinnerin keksintö, vaan pikemminkin historioitsijoiden perusammattitaitoa. Skinner kuitenkin onnistui sanomaan jotain omaperäistä siitä, miksi anakronismit ovat historioitsijalle synti. Anakronistinen tulkinta hävittää sen lisäarvon, jota historiantutkimuksella parhaimmillaan on – sen, että oman aikamme peilikuvan sijasta saisimme kosketuksia sellaisiin ympäristöihin, ihmisiin ja ajattelutapoihin, jotka ovat meille peruuttamattoman vieraita, ja että näiden kosketusten avulla pystyisimme paremmin havaitsemaan oman aikamme erityislaatuisuuden.
Skinnerin vaikutus erityisesti kotimaassaan on ollut suuri. Hän on yksi niin kutsutun Cambridgen koulukunnan perustajista. Skinner on saanut huomiota yhä enemmän myös Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa ja hänen tuotantoaan on julkaistu yli kahdellakymmenellä kielellä.
Eräs vähemmän huomiota saanut vaikutuslinja on toteutunut Cambridge University Pressin kautta. Skinner on ollut vahvasti mukana luomassa Ideas in Context -sarjaa, jossa on julkaistu jo yli sata nidettä historiantutkimusta, jonka lähtökohtana ovat Cambrigen koulukunnan luomat suuntaviivat. Skinner oli myös toinen Cambridge History of Philosophy -sarjan ensimmäisen niteen toimittajista ja tuli näin antaneeksi merkittävän panoksen sarjan muotoutumiseen. Lisäksi hän on yksi saman kustantamon klassikkotekstisarjan, Cambridge Texts in the History of Political Thought, toimittajista.
Skinnerin laajaa tuotantoa on ymmärrettävästi arvosteltu useista näkökulmista. Erityisesti hänen varhaiset poleemiset artikkelinsa saivat osakseen voimakasta kritiikkiä. Hyvän katsauksen tähän kritiikkiin tarjoaa Erik Åsardin artikkeli ”Quentin Skinner and His Critics” (1987). Yllä mainittuun teokseen Meaning and Context on koottu myös kriittisiä puheenvuoroja sekä Skinnerin vastaus kritiikkeihin. Skinner on vastannut kriitikoilleen myös eräissä Visions of Politcs (vol. 1) -kokoelmassa julkaistuissa artikkeleissa. Vuonna 2006 Cambridge Universtiy Press julkaisi artikkelikokoelman, jossa kommentoidaan teosta The Foundations of Modern Political Thought. Kokoelma sisältää myös Skinnerin oman jälkikatsauksen teokseensa.
Suomalaiset historian, filosofian ja politiikan tutkijat ovat lukeneet Quentin Skinnerin tuotantoa ainakin 1980-luvun alkuvuosista lähtien. Skinner on myöhemmin vieraillut Suomessa useaan otteeseen. Hänen yhteytensä erityisesti Jyväskylän yliopiston valtio-opin laitokseen on vahva. Suurin vaikutus tähän on professori Kari Palosella. Palosen oma tutkimus korostaa erityisesti Skinnerin ”retorista käännettä” sekä Skinnerin ja Reinhart Koselleckin historiakäsitysten välisiä yhteyksiä. Palonen on myös kirjoittanut kattavan monografian Quentin Skinner. History, Politics, Rhetoric (2003). Palosen vertaileva tutkimus Skinneristä ja Koselleckista saa muodon teoksessa Die Entzauberung der Begriffe: Das Umschreiben der politischen Begriffe bei Quentin Skinner und Reinhart Koselleck (2003).
Helsingin yliopiston historiantutkijoista Markku Peltonen on opiskellut Skinnerin ohjauksessa, ja Peltosen teokset Classical humanism and republicanism in English political thought 1570–1640 (1995) ja The Duel in early modern England (2003) on julkaistu Cambridge University Pressin Ideas in Context -sarjassa. Skinner toimi Peltosen vastaväittäjänä ja hänet nimitettiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 1997.
Tamperelaisen aatehistorioitsijan Markku Hyrkkäsen teos Aatehistorian mieli (2002) sisältää kompaktin ja selkeän katsauksen Skinnerin metodologiaan. Hyrkkäsen artikkeli ”The Point of Intellectual History” (2003) on tutustumisen arvoinen kriittinen arvio Skinnerin artikkelikokoelman Visions of Politics ensimmäisestä osasta.
Tämän artikkelin kirjoittajista Petri Koikkalainen tarkastelee Skinneriä muiden aikansa poliittisen filosofian virtausten kontekstissa väitöskirjassaan The Life of Political Philosophy After its Death (2005). Sami Syrjämäki on suomentanut Quentin Skinnerin Kolmas Vapauden käsite – kirjasen, ja hän valmistelee väitöskirjaa koskien anakronismeja ja historiallisten jatkumoiden sekä katkosten luonnetta painottaen Skinnerin käsityksiä.
Skinnerin artikkeleita, kirjoja ja haastatteluita
Skinner, Quentin (1969). "Meaning and Understanding in the History of Ideas". History and Theory, Vol. 8, 3–53.
Skinner, Quentin (1972). "Motives, Intentions and the Interpretation of Texts". New Literary History, Vol. 3, No. 2, 393-408.
Skinner, Quentin (1978). The Foundations of Modern Political Thought, I–II. Cambridge University Press, Cambridge.
Skinner, Quentin (1981). Machiavelli. Cambridge University Press. (uudistettu versio: 2000. Machiavelli. A Very Short Introduction. Cambridge University Press, Cambridge.)
Skinner, Quentin (1984). "The Idea of Negative Liberty: Philosophical and Historical Perspectives". Toim. Rorty, Richard., Schneewind, Jerome & Skinner, Quentin. Philosophy in History. Cambridge University Press, Cambridge.
Skinner, Quentin (1988). Meaning and Context. Quentin Skinner and His Critics. Toim. Tully, James. Princeton University Press, Princeton.
Skinner, Quentin (1996a). Reason and Rhetoric in the Philosophy of Hobbes. Cambridge University Press, Cambridge.
Skinner, Quentin (1996b). "From Hume’s Intentions to Deconstruction and Back". Journal of Political Philosophy, Vol. 4, No. 2, 142-154.
Skinner, Quentin (1997). "Sir Geoffrey Elton and the Practice of History". Transactions of the Royal Historical Society, Vol. 7, 301.316.
Skinner, Quentin (1998). Liberty Before Liberalism. Cambridge University Press, Cambridge.
Skinner, Quentin (2002). Visions of Politics, I–III: Regarding Method; Renaissance Virtues; Hobbes and Civil Science. Cambridge University Press, Cambridge.
Skinner, Quentin (haastattelu, 2001a). "Menneisyyden kohtaamisesta – Quentin Skinnerin haastattelu". Petri Koikkalainen ja Sami Syrjämäki. Suomentaneet Koikkalainen ja Syrjämäki. niin & näin 4/01, 9–23. Haastattelun englanninkielinen versio ”On Encountering the Past” löytyy myös verkosta:
www.concepta-net.org/files/Image/Skinner_Interview.pdf
Skinner, Quentin (2001b). Isaiah Berlin memorial lecture: Third Concept of Liberty. Proceedings of the British Academy 117. Oxford University Press, Oxford.
Skinner, Quentin (2003). States and the freedom of Citizens. States and Citizens. (toim. Quentin Skinner, Bo Stråth) Cambridge University Press, Cambridge.
Skinner, Quentin (2006). "Freedom as an Absence of Arbitrary Power". Republicanism and Political Theory (toim. Laborde, Cecile & Maynor, W. John). 83-101.
Skinner, Quentin (haastattelu, 2002). "Quentin Skinner". Interview With Maria Pallares-Burke. New History. Polity Press, 212–240.
Skinner, Quentin (2008). Hobbes and Republican Liberty. Cambridge University Press, Cambridge.
Muuta kirjallisuutta
Brett, Annabel. & Tully, James (toim.) (2006). Rethinking the Foundations of Modern Political Thought. Cambridge University Press, Cambridge.
Collingwood, R. G. (1944). Autobiography. Penguin Books, Harmondsworth.
Hyrkkänen, Markku (2002), Aatehistorian mieli. Vastapaino, Tampere.
Hyrkkänen, Markku (2003). ”The Point of Intellectual History” (arvostelu kirjasta Quentin Skinner, Visions of Politics, Vol. 1: Regarding Method. Cambridge, 2002). Finnish Yearbook of Political Thought. SoPhi, Jyväskylä.
Koikkalainen Petri (2005). The Life of Political Philosophy After its Death: History of an Argument Concerning the Possibility of a Theoretical Approach to Politics, Acta Universitatis Lapponiensis 81.
Laslett, Peter (1960). "Introduction". Teoksessa John Locke, Two Treatises of Government. Cambridge University Press, Cambridge.
Palonen, Kari (1998). "Retorinen käänne poliittisen ajattelun tutkimuksessa". Teoksessa Palonen, Kari & Summa, Hilkka, toim., Pelkkää retoriikkaa. Vastapaino, Tampere.
Palonen, Kari (2003). Quentin Skinner: History, Politics, Rhetoric. Polity Press, Cambridge.
Palonen, Kari (2003b). Die Entzauberung der Begriffe: Das Umschreiben der politischen Begriffe bei Quentin Skinner und Reinhart Koselleck. LIT Verlag, Münster.
Peltonen, Markku (1995). Classical Humanism and Republicanism in English Political Thought 1570–1640. Cambridge University Press.
Peltonen, Markku (2003). The Duel in Early Modern England: Civility, Politeness and Honour. Cambridge University Press.
Åsard, Erik (1987). Quentin Skinner and His Critics. Statsvetenskaplig Tidskrift 2.
Suomennokset
Skinner, Quentin (1985). "Suuren teorian paluu". Suom. Aaltonen, Kirsti, Sakari Hänninen & Tuomas Nevanlinna. Politiikka 27.
Skinner, Quentin (1987). "Valtio." Suom. Aaltonen, Kirsti, Erkki Berndtson & Tuomas Nevanlinna Politiikka 29.
Skinner, Quentin (2003). "Kolmas vapauden käsite." Suomentanut Sami Syrjämäki. Tampere, Eurooppalaisen filosofian seura, 23°45 -kirjasarja. (Sisältää myös täydellisen Skinner-bibliogragian vuoteen 2003 asti)
Käsitehistorian tutkimusryhmän Conceptan (www.concepta-net.org) kotisivujen linkkiosasto tarjoaa hyvän valikoiman. Siellä on merkittävä linkkikokoelma käsitehistoriaan tavalla tai toisella liittyviin nettiresursseihin ja sen Skinner -osio on laaja.
Quentin Skinnerin henkilökohtainen sivu Cambridgen historiatieteen laitoksella.
www.hist.cam.ac.uk/academic_staff/further_details/skinner.html
Quentin Skinnerin esipuhe Visions of Politics –teoksen ensimmäiseen osaan.
assets.cambridge.org/052158/1052/sample/0521581052ws.pdf
Quentin Skinnerin artikkeli ”On Intellectual history and the History of Books”
hcsb.princeton.edu/index.php?app=download&id=3
Quentin Skinnerin luento videona “Three Concepts of Liberty”
www.college.columbia.edu/core/lectures/fall2003/index.php
Quentin Skinnerin podcast: "How Many Concepts of Liberty?"
www.usyd.edu.au/podcasts/2006/skinner.shtml