Kauppi, Raili


Ismo Koskinen (julkaistu 26.9.2007)

Raili Marjatta Kauppi (1920–1995) oli filosofi ja loogikko, Leibniz-tutkija, (ks. "Leibniz, Gottfried Wilhelm") Suomen ensimmäinen filosofiasta väitellyt nainen (1961) ja Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen filosofian professori (1966–1985 Tampereen yliopisto).

  1. Elämänvaiheet
  2. Logiikka
  3. Filosofia
  4. Kirjallisuus
  5. Kaupin julkaisuja

 

Elämänvaiheet

Raili Marjatta Kauppi (s. 10.4.1920, k. 1.8.1995) syntyi Helsingissä heinolalaisen Juho Kaupin (1880–1961) ja sauvolaisen Alina Laineen (1896–1985) ensimmäisenä lapsena. Perheeseen syntyi toinenkin tytär, Hilkka (1922–2000). Kumpikaan sisarista ei avioitunut.

Juho Kauppi, jonka saama koulutus rajoittui kansanopistoon ja vaatimattomiin kaupallisiin opintoihin, työskenteli vuosisadan alkukymmeninä muun muassa konttoripäällikkönä, toimittajana ja kirjankustantajana. Railin syntymän aikoihin hän pääsi vastaperustetun Suomalaisen Liikesivistysrahaston asiamieheksi ja sihteeriksi. Helsingissä Raili ehti käydä kolmivuotisen Töölön valmistavan koulun ennen perheen muuttoa 1930 Heinolaan, jossa hänen isänsä oli saanut paikan liikepankin sivukonttorin johtajana. Alina oli käynyt kauppakoulun ja työskenteli ajoittain kodin ulkopuolella pankkivirkailijana.

Äidiltään Raili omaksui elinikäisen rakkauden runouteen. Hänen isänsä rohkaisi tyttärensä tiedollista kehitystä. Tämän tarve ”tietää kaikki” ilmeni varhaisvuosina ensyklopedisena intressinä ja kypsyi aikuisuudessa yhtenäisen ja kokonaisvaltaisen tieteellisen maailmankatsomuksen tavoitteluksi. Raili luki lapsesta pitäen yhtäläisellä innolla tieto- ja kaunokirjallisuutta, mikä näkyi myös hänen kirjoittamissaan kertomuksissa ja runoissa. Hän oli keskikoulussa ja lukiossa luokan kuopus, 2–3 vuotta alle ikäkeskiarvon, ja myös luokan priimus. Erilaisuus sai hänet viettämään aikansa mieluummin ajatusten ja kirjojen kuin ihmisten parissa, ja tämä taipumus säilyi hänellä läpi elämän.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1938 Raili Kauppi muutti Helsinkiin opiskelemaan. Talvisodan sytyttyä hänen isänsä pankin pääkonttori jäi rajan taakse Viipuriin, minkä seurauksena pankki lakkautettiin, ja Hilkan kirjoitettua ylioppilaaksi perhe palasi Helsinkiin. Juho Kauppi toimi joitakin vuosia Liikesivistysrahastossa ja teki sitten satunnaisia isännöitsijäntöitä.

Pääaineekseen Helsingin yliopistossa Raili Kauppi otti aluksi yleisen historian. Hän luki myös filosofiaa, josta hän kiinnostui löydettyään ylioppilaskesänään Eino Kailan Nykyisen maailmankäsityksen. Hän suoritti approbaturin estetiikasta ja nykyiskansain kirjallisuudesta, jotka muodostivat yhden oppiaineen, ja luki myös jonkin verran taidehistoriaa

Kauppi asui perheensä luona Töölönkatu 34:ssä ja rahoitti vuodesta 1942 alkaen opintonsa työskentelemällä kaupunginkirjastossa. Hänen valmistumistaan viivytti työskentelyn ohessa toisaalta sota, jonka aikana yliopisto oli joitakin lukukausia suljettuna, ja toisaalta päätös vaihtaa pääaineekseen filosofia. Sen rinnalle hän otti uudeksi sivuaineeksi matematiikan ja suoritti myös logiikan kursseja. Professori Kailan tuolloin edustama looginen empirismi vaati kaikilta tieteiltä ankaraa, lähinnä luonnontieteille tyypillistä täsmällisyyttä ja yleispätevyyttä. Historia ei hengentieteenä näyttänyt tyydyttävän näitä vaatimuksia, minkä lisäksi Kaupin alkuperäinen oletus, että historia ”käsittelisi kaikkea”, oli osoittautunut erheelliseksi. Kypsyttyään ajattelijana hän nimittäin ymmärsi, että ”kaikkea” voi käsitellä tieteessä vain hyvin yleisesti ja filosofisesti.

Helsingin kaupunginkirjaston johtaja, loogikko Uuno Saarnio käynnisti keväällä 1942 useita kaikille avoimia opintokerhoja osana niin sanottua laajennettua kirjastotoimintaa. Myös Kauppi osallistui niissä filosofian, logiikan ja matematiikan opiskeluun ja pian myös opetukseen. Hänen filosofianhistorian ja filosofisten ongelmien monipuolinen tuntemuksensa perustuikin enemmän kerhossa 20 vuoden aikana pidettyihin esitelmiin (n. 175 kpl) ja niiden edellyttämään systemaattiseen tutkimukseen kuin yliopistollisiin opintoihin. Hänen johtamassaan logiikan kerhossa käytiin vuosien mittaan, kuten kirjaston vuosikertomuksista ilmenee, muun muassa läpi Whiteheadin ja Russellin kolmiosainen suurteos Principia Mathematica.

Kauppi valmistui filosofian kandidaatiksi 1949 historian käsitettä analysoineella tutkielmalla. Jatko-opinnoissaan hän keskittyi matemaattiseen logiikkaan, jonka merkitystä käsitteellisessä analyysissa hän piti perustavan tärkeänä. Samalla hän irtautui loogisesta empirismistä ja omaksui tieteenfilosofisesti neutraalimman filosofisen analyysin viitekehyksen. Filosofian lisensiaatin tutkielmansa hän teki intensionaalisen logiikan perusteista 1956. Samassa tarkoituksessa hän ryhtyi tutkimaan Leibnizin logiikkaa valmistuen Suomen ensimmäisenä filosofiasta väitelleenä naisena filosofian tohtoriksi 1961.

Kirjastossa Raili Kauppi toimi 1950-luvun ajan opiskeluneuvojana, mikä kerhossa pidettyjen esitelmien kanssa kehitti häntä kasvattajana ja opettajana. Työnsä ohessa hän opetti ajoittain kirjastokurssilaisia Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa. 1960-luvun alussa hän kohosi ensin sivukirjaston johtajaksi ja sitten kaupunginkirjaston apulaisjohtajaksi. Vuosina 1962–1963 hän toimi myös Helsingin yliopistossa teoreettisen filosofian assistenttina professori Oiva Ketosen alaisuudessa.

Kirjastonjohtaja Saarnion jäädessä 1963 eläkkeelle kirjaston kerhotoiminta lakkautettiin. YKK:ssa, joka oli muuttanut vuosikymmenen vaihteessa Tampereelle, avautui samaan aikaan kirjasto-opin lehtorin virka, jota Kauppi haki. Hän sai paikan ja muutti seuraavana vuonna Tampereelle. Vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin filosofian dosentuurit Helsingin yliopistossa ja YKK:ssa. Vuonna 1966, jolloin Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta tuli Tampereen yliopisto, perustettiin uuteen taloudellis-hallinnolliseen tiedekuntaan filosofian professuuri. Kauppi hoiti tehtävää virkaatekevänä professorina seuraavat kolme vuotta virkavapaalla lehtorinvirastaan. Hakuprosessin jälkeen hänet nimitettiin vuonna 1969 professoriksi opetusalanaan ”filosofia, erityisesti logiikka ja tietoteoria”. (Nimitys uusittiin 1974, jolloin yliopisto valtiollistettiin.) Kaupista tuli näin ei vain Suomen vaan kaikkien Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen filosofian professori. Vuonna 1966 hänestä tuli myös ensimmäisenä naisena Suomessa tiedekuntansa promoottori.

Kasvavan yliopiston filosofianprofessorina hän opetti pienen pääaineopiskelijajoukon ohella alati paisuvaa joukkoa sivuaineopiskelijoita, joille filosofia tarjosi tieteen ja metodologian yleisiä perusopintoja näiden oman pääaineopetuksen tueksi. Kauppi oli tottunut jo kirjastokerhoissa monitieteelliseen näkökulmaan, minkä lisäksi hän oli osallistunut Pohjoismaisen kesäakatemian toimintaan 1950-luvun lopulta lähtien. Siten hän koki heterogeenisen opiskelijakuntansa etupäässä rikkautena, työmäärästä huolimatta, ja pyrki tutustumaan kykynsä mukaan eri tieteiden teoriaan ja filosofiaan. Opiskelija-aineksen moninaisuutta lisäsi YKK:n perintö, ammattitutkintoon johtavat opetusjaostot, joiden ylioppilastutkintoa vailla olevat lahjakkaat aikuisopiskelijat muodostivat 1966 vajaan kolmanneksen ja niinkin myöhään kuin 1985 vajaan kuudenneksen yliopiston opiskelijoista

Suurten sivuaineopiskelijamäärien nurjana puolena oli, että vaatimaton filosofian opettajakunta joutui alusta saakka kamppailemaan riittämättömien resurssien kanssa. Vuoden 1966 vajaasta viidestä ja puolesta tuhannesta yliopiston opiskelijamäärä nousi yli yhdeksän tuhannen niiden kahden vuosikymmenen aikana, jolloin Kauppi oli vastuussa filosofian opetuksesta. Tämä merkitsi väistämättä sitä, että Kaupin ja muun opetushenkilöstön oma tutkimustyö joutui kärsimään.

Vuonna 1985 Raili Kauppi jäi eläkkeelle täysinpalvelleena professorina. (Hänen seuraajinaan ovat toimineet Veikko Rantala 1985–1998 ja Leila Haaparanta 1998–.) Syksyllä 1985 Kauppi palasi kirjasto- ja sivistystyöjuurilleen perustamalla Tampereen kaupunginkirjaston ”filosofian illat”, esitelmä- ja keskustelutilaisuudet kaikille filosofiasta kiinnostuneille. (Kaupin terveyden heikettyä syksyllä 1992 toimintaa jatkoi hänen oppilaansa Juha Varto. Vuonna 1998 illat otti suojelukseensa filosofinen aikakauslehti niin & näin; järjestelyistä on vuodesta 2002 vastannut Tuukka Tomperi.) Kaupin viimeisiä vuosia varjostivat sairaudet ja alkoholi, jotka osaltaan haittasivat hänen ajatustyötään. Filosofian illoissa ja muualla pidettyjen esitelmien ohella hän jatkoi tutkimusta intensionaalisen logiikan parissa huolimatta työn raskaudesta ja yksinäisyydestä. Hän koki Suomen olevan syrjässä tieteen keskuksista, minkä lisäksi kotimaassa harjoitetussa logiikantutkimuksessa hänen tutkimansa intensionaalisen logiikan haara jäi muiden suuntausten varjoon. Viimeisinä vuosinaan Kauppi ehti kuitenkin nähdä tutkimustaan koskevan kiinnostuksen heräämisen muun muassa tietojenkäsittelyn alueella. Hän kuoli 75-vuotiaana kotonaan Tampereella.

Keskustelu pienikokoisen, pyylevän, aina huolitellun Kaupin kanssa vahvisti hänen kirjoitustensa synnyttämän vaikutelman älykkyydestä ja filosofisesta kypsyydestä. Hän ei korottanut hieman kuivakkaa ääntään, mikä yhdessä luontaisen auktoriteetin kanssa sai seuraamaan tarkkaavasti hänen puhettaan. Kaupin rauhallinen ja täsmällinen tapa ilmaista ajatuksensa oli omiaan karsimaan ajatustenvaihdosta tyhjän retoriikan ja virittämään aidosti filosofiseen pohdintaan.

Ihmisenä Raili Kauppi oli ystävällinen ja hyväntahtoinen, mutta pidättyvä. Useimmat läheisistä ystävistään hän hankki jo kirjastokerhoaikanaan. Kerhotyössä kokemaansa yhteisöllisyyttä hän ei kokenut enää siirryttyään Tampereelle. Elämänkatsomuksellisesti hän oli lähellä stoalaisia, joiden järjenmukaisuuden, itsehallinnan ja henkisen omavaraisuuden periaatteita täydensi lähinnä spinozalainen pyrkimys hengen täydellisyyteen ja kantilainen ajatus hyväntahtoisuudesta onnellisuutta tärkeämpänä elämänarvona. Kantilta hän omaksui myös ajatuksen vapaudesta universaalin järjen ja siihen liittyvän kategorisen imperatiivin noudattamisena.

Kauppi muistutti opiskelijoilleen, ettei filosofia yleensä riitä ammatiksi, kehottaen näitä opiskelemaan myös käytännöllisempiä aineita. Toisaalta hän korosti, että filosofian tulee olla enemmän kuin ammatti: ”... filosofian harjoittaminen kuuluu ihmiselämään. Siinä ei primaarisesti ole kysymys teeseistä ja opeista, ei argumentoinnista ja vasta-argumentoinnista, ei taitavuudesta ja oikeassaolemisesta, vaan kysymisestä, etsimisestä, oivaltamisesta ja oman näkemyksen vähittäisestä muovautumisesta.” (Artikkelista ”Philosophia perennis ja sen merkitys ihmiselle”, 1978.)

 

Logiikka

Ensikosketuksensa kansainväliseen tiedeyhteisöön Kauppi sai osallistuttuaan ensimmäiseen sodanjälkeiseen filosofiankongressiin Amsterdamissa 1948. Seuraavassa, vuonna 1953 järjestetyssä Brysselin kongressissa hän piti myös oman esitelmän. Siinä hän esitteli ”tunnusmerkkiavaruudeksi” kutsumansa käsitejärjestelmän, lähinnä empiiristen tieteiden tutkimuskohteiden tunnistukseen liittyvän teorianosan yleisen muodon. Esitelmä merkitsi alkuvaihetta hänen intensionaaliseen logiikkaan kohdistuneessa tutkimustyössään. Venetsian kongressissa 1958 hän vakiinnutti nimensä loogikkona esitelmällä ”Über die logischen Paradoxien vom Standpunkte der Inhaltslogik” (”Loogisista paradokseista intensionaalisen logiikan kannalta”), joka siirrettiin täysistuntoon sen herättämän kiinnostuksen vuoksi.

Tärkeimmät tuloksensa logiikassa Kauppi saavutti 1950- ja 1960-luvuilla, minkä jälkeen hän tuotti vielä joitakin yksittäistutkimuksia logiikasta ja logiikan historiasta. Hänen noin 30 logiikkaa koskevan kirjoituksensa joukosta keskeisimmät ovat hänen ainoat kaksi kirjamittaista tutkimustaan, joista yksi kehittelee intensionaalisen logiikan teoriaa ja toinen tarkastelee sen keskeishistoriaan kuuluvan G. W. Leibnizin kirjoituksia. Käsitejärjestelmien teoriaa koskeva Einführung in die Theorie der Begriffssysteme (”Johdatus käsitejärjestelmien teoriaan”, julk. 1967) perustui Kaupin julkaisemattomaan lisensiaattikäsikirjoitukseen Über die Grundbegriffe der Inhaltslogik (”Intensionaalisen logiikan peruskäsitteistä”, 1956). Leibnizin logiikantekstejä Kauppi käsitteli vuonna 1960 julkaistussa väitöskirjassaan (ks. "Leibniz, Gottfried Wilhelm") Über die Leibnizsche Logik mit besonderer Berücksichtigung des Problems der Intension und der Extension (”Leibnizin logiikasta, erityisesti intension ja ekstension ongelmaa silmällä pitäen”). Teoksen herättämästä kielirajat ylittävästä arvostuksesta kertoo sen uudelleenjulkaisu yhdysvaltalaisen Garland-kustantamon ”The Philosophy of Leibniz” -sarjan 14 keskeisen tutkimuksen joukossa vuonna 1985.

Puhuttaessa Kaupin kohdalla intensionaalisesta logiikasta tarkoitetaan hänen tutkimustyötään käsitejärjestelmien teorian parissa. Hän selvitti ensi sijassa tieteellisiin teorioihin ja näiden osajärjestelmiin, mutta myös yleisemmin kaikkiin käsitejärjestelmiin, sisältyvien käsitteiden keskeistä loogista sisältöä ja käsitteidenvälisiä perussuhteita. Lähtien perustavasta käsitteiden keskinäisestä sisältymisrelaatiosta hän pyrki kehittämään puhtaasti intensionaalista kalkyylia täydennykseksi nykyaikaisen matemaattisen logiikan rikkaalle ekstensionaalisten tai, ainakin Kaupin näkökulmasta, vain puolittain intensionaalisten kalkyylien (kuten C. I. Lewisin tiukalle implikaatiolle perustuvat S-systeemit ja myöhemmät modaaliloogiset formalismit) valikoimalle. Perusrelaatiosta hän johti muun muassa identtisyys-, yhteensopivuus- ja vertailtavuusrelaatiot sekä intensionaalisen negaation, tulon ja summan. Näistä hän johti edelleen intensionaalisen osamäärän ja vähennyslaskun (differenssin).

Leibnizin eri yhteyksissä epäsystemaattisesti esittämiä ja usein luonnoksenomaisia ideoita logiikasta olivat 1900-luvun alussa tutkineet esimerkiksi Bertrand Russell ja Louis Couturat tuolloisen logiikannäkemyksen pohjalta. Kaupin perehtyessä Leibnizin ajatuksiin runsaat puoli vuosisataa myöhemmin tilanne oli olennaisesti toinen. Kysymys Leibnizin suosiman intensionaalisen ja myöhemmässä matemaattisessa logiikassa korostuneen ekstensionaalisen lähestymistavan paremmuudesta oli menettänyt merkitystään sen jälkeen, kun loogikot olivat tehtailleet monia erilaisia ekstensionaalisia kalkyyleja sen oletetun peruskalkyylin sijasta, jonka kehittäminen oli vielä vuosisadan alussa koettu ensisijaisen tärkeäksi. Kaupin ei siten tarvinnut keskittyä oikeuttamaan intensionaalista näkökulmaa siinä, missä vielä Couturat ja Russell olivat pyrkineet argumentoimaan ekstensionaalisen puolesta. Sen sijaan Kauppi totesi, että selvittääkseen ekstensionaalisen ja intensionaalisen suhteita Leibnizin logiikassa hänen piti tutustua tämän logiikanteksteihin niiden koko laajuudessa. Tämä edellytti myös Leibnizin näkemysten historiallisten juurien selvittelyä. Sivutuotteena perusteellisuudestaan Kauppi kykeni osaltaan auttamaan joidenkin Leibnizin logiikanfragmenttien ajoituksessa.

Raili Kaupin kiinnostuminen nimenomaan intensionaalisesta logiikasta oli epäsuora seuraus häntä varhaisista historianopinnoista lähtien askarruttaneesta hengentieteiden asemasta tieteiden joukossa. Tuolloin, loogisen empirismin valtakaudella, kvantitatiiviset luonnontieteet edustivat tieteellistä ihannetta, kun taas historia ja muut kvalitatiiviset tieteet joutuivat tuon tuosta vähättelyn kohteiksi.

Siirryttyään osittain tästä syystä filosofian opiskelijaksi Kauppi halusi kuitenkin ”pelastaa” hengentieteet luonnontieteellisen lainmuodostuksen ja tieteenykseyden ihanteen piiriin. Hänen varhaiset tunnustelevat yrityksensä tiivistyivät pro gradu -tutkielmaan ”Eräitä käsitteeseen historia liittyviä probleemoja”, jossa hän pyrki eri tavoin lieventämään erottelua luonnon- ja hengentieteiden välillä

Omaksuttuaan aluksi loogisen empirismin ”innolla” Kauppi näki vuosien mittaan yhä selvemmin sen yksipuolisuudet, niin että lopulta ”jäljelle siitä jäi ennen muuta vakaumus logiikan merkityksestä filosofisessa ajattelussa”.

Gradunsa jäljiltä Kauppi johtui pohtimaan ensin historiallisen kehityksen ja sitten yleisemmin kaikille empiirisille tieteille yhteisiä muutoksen ja olion käsitteitä: ”... ihmettelen, onko mitään muuttumista olemassa. Tai pikemminkin: mitä se on, mistä sanomme, että joku olio muuttuu? Ja mikä olio se on, joka muuttuu? Sillä senhän täytyy pysyä samana, jotta puhuisimme ylimalkaan oliosta.” (Tässä 1950-luvun alussa saunavaaralaiselle ystävälleen Tilma Oinaalle kirjoittamassaan kirjeessä Kauppi esittää myös valaisevan erottelun filosofian ja empiiristen tieteiden välillä: ”Filosofia kysyy … muutoksen käsitettä yleensä, kun erityistieteistä ovat peräisin kysymykset, jotka koskevat muutoksen lajeja, liikkeestä biologiseen kehitykseen ja historiaan.”)

Ekstensionaalinen logiikka ei riittänyt tieteellisten käsitteiden ja niihin liittyvien käsitejärjestelmien, eli tieteellisten teorioiden, analyysiin. Kauppi näki tieteen loputtomiin kehittyvänä, itseään korjaavana prosessina kohti kasvavaa ristiriidattomuutta, johdonmukaisuutta ja adekvaattisuutta. Intensionaalisen logiikan tuli palvella tätä päämäärää. Kauppi uskoi logiikkansa omalta osaltaan edistävän yleisemminkin pyrkimystä täsmälliseen ajatteluun ja ilmaisuun.

Uransa varrella Kauppi käytti artikkeleissaan ja esitelmissään intensionaalista analyysia monipuolisesti muun muassa arvon ja arvostuksen, normin, selittämisen, kulttuurin, kehityksen, muutoksen, olion, ajan, symbolin ja vapauden käsitteisiin. Hän käsitteli artikkeleissaan tältä kannalta myös yksittäisten filosofien logiikannäkemyksiä, tutkien esimerkiksi Leibnizin näkemystä hypoteettisista lauseista ja mahdollisuutta formalisoida Hegelin logiikkaa.

 

Filosofia

Löydettyään sotavuosina tiensä filosofian pariin Raili Kauppi omistautui sille eliniäkseen. Yliopistossa Eino Kaila ja kirjastossa johtaja Uuno Saarnio – Kailan entinen oppilas hänkin – herätti Kaupissa määrätietoisen pyrkimyksen tieteelliseen maailmankatsomukseen.

Logiikka ja matematiikka – niin palkitsevaksi kuin Kauppi niiden harjoittamisen kokikin – palvelivat käsitteellisen analyysin välineinä tätä filosofisen synteesin ihannetta. Myöskään kirjastotyö ei merkinnyt hänelle pelkästään muuhun elämään liittymätöntä taidon- tai ammatinharjoitusta. Kirjaston olemus avautui sivistysfilosofiasta käsin: ”... kirjasto on väline maailmankatsomuksen rakentamisessa.” ”Kirjaston tekee kirjastoksi yksi yhtenäinen idea, joka on luonteeltaan filosofinen: sivistyksen ylläpitäminen ja edistäminen.”

Kaupille ihminen oli järkeen kykenevä – ei silti läheskään aina järkevä – olento. Sellaisena hän on onnellinen vain kehittäessään jatkuvasti henkistä olemustaan. Tämä puolestaan edellyttää filosofista kokonaisnäkemystä, jonka puitteissa hän voi ”nähdä ja ymmärtää itseään, tavoitteitaan ja toimintaansa”. Sitä ilman järki-ihmisen on vaikea säilyttää tunnetta elämän mielekkyydestä.

Uskonnosta Kauppi oli vieraantunut jo nuoruusvuosinaan. Mitä politiikkaan tuli, sen enempää 1930-luvulla Heinolassa ja Helsingin opiskelijapiireissä vallinnut militantti oikeistolaisuus kuin 1960–70-lukujen taisteleva vasemmistolaisuuskaan eivät vedonneet häneen. Kauppi näki ulkoisen maailman muutoksen edellyttävän ihmisen sisäistä kasvua pikemmin kuin päinvastoin. Maailmankatsomuksella tuli olla tieteellinen pohja. (Hän ei kieltänyt esimerkiksi dialektisen materialismin oikeutta tulla arvioiduksi yhtenä mahdollisena tieteellisenä järjestelmänä, mutta vasemmistolaisten opiskelijoidensa harmiksi torjui kylläkin aatteen hegemoniapyrkimykset filosofianopetuksessa.)

Järjen ja rauhan hallitsema elämä merkitsi Kaupille parasta vastavoimaa sotina ja muina ristiriitoina ilmenevälle järjettömyydelle ja kaoottisuudelle. Tieteellisen filosofian harjoitus oli samalla rauhantyötä – Kauppi myös toimi sodan jälkeen joitakin vuosia naisten rauhanliikkeessä ja korosti kirjoituksissaan järjenmukaisuuden, harmonian, kehityksen ja rauhan käsitteellistä sukulaisuutta: ”Järjen kautta ihminen on suhteessa intelligiibeliin todellisuuteen. Filosofian toteuttaminen elämässä merkitsee, että ihminen pyrkii toimimaan järjenmukaisesti, tavoittelee toiminnassaan yleispätevyyttä. Tämä johtaa lopulta edistämään elämään sisältyvien mahdollisuuksien toteutumista, elämän rikkautta ja rauhaa.” (Esitelmästä ”Mitä filosofia minulle on?”, n. 1990.)

Näkemys ihmisen ja tieteen historiallisesta keskeneräisyydestä tulee usein esiin Kaupin kirjoituksissa. Viime kädessä elämän tarkoitus on tutkia olemassaoloa, ihmisyyttä ja omaa minuutta. Ihmiskäsite on uskallettava jättää avoimeksi, koska ”ihminen on kompleksinen kokoelma mahdollisuuksia, yleisinhimillisiä ja yksilöllisiä, joista ainoastaan osa on päässyt toteutumaan”. Kirjoituksessaan ”Philosophia perennis ja sen merkitys ihmiselle” (1978), josta edellinen lainaus on peräisin, Kauppi kiteyttää ongelman ytimekkäästi: ”Ihmisellä ei voi olla kokemustietoa toteutumattomista mahdollisuuksistaan.” Uusia puolia ihminen löytää itsestään ennen kaikkea luovan mielikuvituksensa, toimintansa ja uuden kokeilemisen halunsa ansiosta.
Ihmisyyttä ja maailmaa ihmettelevän etsijän avuksi tulee philosophia perennis, ikuinen filosofia. Se ei anna ikuisia vastauksia, mutta johdattaa ikuisten kysymysten esittäjää filosofiseen elämään monien mahdollisten maailmanselitysten pohdiskelun kautta: ”Vaikka ne saattavat joissakin kohdin osoittautua epäadekvaateiksi, sisältyy niihin yleensä hedelmällisiä käsitteellisiä oivalluksia. Nämä oivallukset ja niiden herättämät kysymykset säilyvät ja tulevat esille – usein muunnetussa muodossa – myöhemmillä ajattelijoilla. Kerran esitetyt kysymykset elävät sitkeästi, vaikka niihin annetut vastaukset saattavat vaihtua.” (Esitelmästä ”Mitä filosofia minulle on?”, n. 1990.)

Leibnizia lainaten Kauppi mielellään muistutti filosofien olevan usein oikeassa siinä, mitä myöntävät ja väärässä siinä, mitä kieltävät. Hän varoitti: ”Kaikki dogmatismi on vierasta totuudenetsinnälle ja yhteensopimatonta sen kanssa. Platon ei koskaan ollut platonisti eikä Aristoteles aristotelikko.”

Tutkimus- ja kirjoitustyön hitaus tuskastutti Kauppia, joka ennätti julkaista elämänsä aikana noin sata artikkelia. Hän harmitteli joskus työkiireitään ja toisinaan myös Suomen syrjäisyyttä filosofian ja tieteen keskuksista, mutta enemmän kuin nämä hänen julkaisutahtiaan hidasti voimakas itsekriittisyys ja perusteellisuus. Hän sijoitti tutkittavan aiheen yleensä historialliseen viitekehykseen ja pyrki välttämään tarkasteluissaan kapea-alaisuutta. Kirjoituksista – artikkeleista yhtä hyvin kuin Kaupin kuoleman jälkeen julkaistuista esitelmistä ja luennoista – välittyy omakohtainen, tinkimätön ajatustyö, joka ei yksinkertaista problematiikkaa tai aliarvioi vastaanottajaa.

Kaupin kiinnostus ulottui filosofian piirissä tietoteoriasta ja tieteenfilosofiasta ontologian ja metafysiikan kautta etiikkaan ja arvoteoriaan. Eläkkeellä ollessaan Kauppi – pöytälaatikkorunoilija, klassisen maalaustaiteen ja barokkimusiikin ystävä – liikkui myös estetiikan alueella symbolien, runouden ja (laulutaidottomuudestaan huolimatta) musiikin olemusta tarkastelevissa esityksissään. Analyyttisen filosofian viitekehystä laajentaakseen Kauppi oli professorivuosinaan tutustunut fenomenologiaan ja hermeneutiikkaan, jotka osaltaan rikastuttivat hänen myöhäisvuosiensa kokemuskäsitteeseen, eksistenssifilosofiaan ja yleisemmin filosofiseen antropologiaan suuntautunutta pohdiskeluaan.

Filosofinen ja filosofianhistoriallinen näkökulma yhdistyivät myös Kaupin yksittäisiä filosofeja koskevissa tutkimuksissa. Opetustyö ensin kirjastokerhossa ja sitten yliopistossa antoi hänelle näkemyksen ajattelun koko kehityshistoriasta, paikoitellen hyvinkin yksityiskohtaisesti. Uransa varrella hän ehti perehtyä läheisesti muun muassa Pythagoraan, Platonin, Epiktetoksen, Spinozan, Leibnizin, Kantin, Schopenhauerin, Russellin, Whiteheadin, Heideggerin, Jaspersin ja tietenkin myös Eino Kailan ajatteluun. Suomalaisesta filosofiasta hän kirjoitti vuosikymmenten mittaan lisäksi useita yleiskatsauksia.

 

Kirjallisuus

Raili Kaupin esitelmistä ja artikkeleista toimitetaan kuusiosaista julkaisusarjaa Raili Kaupin kirjoitukset (TUP), jonka ensimmäiseen osaan sisältyy myös laajahko elämäkerta. Sarjasta on tähän (2006) mennessä ilmestynyt kirjastokirjoitusten kokoelma (osa 2), ja kaksi kokoelmaa muodostaa filosofiset kirjoitukset (osat 3.1 ja 3.2). Jatkossa ilmestyvät vielä Kaupin elämäkerran, varhaisia kirjoituksia ja bibliografian sisältävä kokoelma (osa 1), keskeiset logiikankirjoitukset (osa 4) ja Kaupin kirjoitusluonnoksia ja tekstikatkelmia sisältävä kokoelma (osa 5). Sarjan toimittavat Ismo Koskinen ja Jari Palomäki.
Raili Kaupin tässä artikkelissa lainatut kirjoitukset ”Mitä filosofia minulle on?” (n. 1990) ja ”Philosophia perennis ja sen merkitys ihmiselle” (1978) sisältyvät Raili Kaupin kirjoitusten osaan 3.1.

 

Kaupin julkaisuja

(1950). "Kirjasto ja yksilön kehitys". Kirjastolehti. 78–82.

(1952). "Maailmankatsomusta rakentamassa. 10 vuotta filosofista opintokerhotyötä Helsingin kaupunginkirjastossa." Kirjastolehti. 29–35.

(1954). "Käsitteen sisällys ja ala". Ajatus XVIII. 55–83.

(1955). "Über den Begriff des Merkmalraumes". Actes du Xlème Congrès Int. de la Philosophie, Tome V, Bruxelles 1953 (1955). 38–43.

(1955). Über eine Struktureigenschaft der Geisteswissenschaften. Actes du Ilème Congrès Int. de l 'Union Int. de Philosophie des Sciences, Neuchâtel. 69–73.

(1956). ”Vaikeat” ja ”helpot” kirjat opiskeluneuvonnan näkökulmasta". Kirjastolehti. 4–8 & 37–38.

(1956). "Eräitä intensionaalisen logiikan probleemoja". Ajatus XIX. 97–111.

(1957). "Logiikka ja ihminen". Teekkari. 4.

(1958). "Leibniz ja kirjasto". Kirjastolehti. 246–250.

(1958). "Finlande. Les grands courants de la pénsee mondiale contemporaine, Vol. 1: Panoramas nationaux", Milano. 515–534.

(1959). "Über Sinn, Bedeutung und Wahrheitswert eines Satzes". Acta Academiae Paedagogicae Jyväskyläensis XVIII. 205–213.

(1960). "Ajatuksia yleisen kirjaston kirjavalinnan perusteista". Kirjastolehti, 1.

(1960). "Über die Leibnizsche Logik. Mit besonderer Berücksichtigung des Problems der Intension und der Extension". Acta Philosophia Fennica XII, Helsinki. (Väitöskirja)

(1960). Über die logischen Paradoxien vom Standpunkt der Inhaltslogik. Atti del XII Congresso Int. di Filosofia, Tome IV, Firenze. 147–152.

(1961). Kirjahyllyni. Viitta.

(1962). "Freedom and Imperatives". Ajatus XXIV. 67–73.

(1964). "Sivistyksen ykseys". Luotain 1/1964. 5–10.

(1964). "Filosofia ja nykyaika". Kansalainen ja yhteiskunta.

(1965). "Maailmankatsomuksen käsitteestä". Luotain 1/1965. 67–73.

(1965). "Tiede ja suuri yleisö". Vapaa kansansivistystyö, Vol. 12. 31–35.

(1965). "Bemerkungen zu den sprachlichen und künstlerischen Symbolen". Acta Philosophica Fennica XVIII. 53–62.

(1966). "Einige Bemerkungen zum principium identitatis indescernibilium bei Leibniz". Zeitschrift für die philosophische Forschung, XII, No. 3–4. 497–506.

(1967). "Einführung in die Theorie der Begriffssysteme". Acta Universitatis Tamperensis, Ser. A, Vol. 15, Tampere.

(1968). "Die Ersatzbarkeit salva veritate bei Leibniz und in der modernen Logik". Ratio, Vol. 10, No. 2, 116–123.

(1968). "Substitutity salva veritate in Leibniz and in modern logic". Ratio, Vol. 10, 141–149.

(1969). Die Idee der Logik in der Philosophie Leibnizens. Akten der Int. Leibniz-Kongresses, Hannover 14.-l9. Nov. 1966, Bd. III, Wiesbaden. 80–91.

(1969). Der Begriff der Veränderung im Lichte der Inhaltslogik. Akten der XVI. Int. Kongresses fiir Philosophie, Wien 2.–9. Sept. 1968, Bd. 111, Wien. 162–167.

(1970). "Mitä varten?" Vapaan Sivistystyon vuosikirja XVIII. 35–41.

(1971). "Begriffsinhalt/Begriffsumfang". Historisches Wörterbuch der Philosophie, Bd 1. 808–809.

(1971). "Characteristica universalis". Historisches Wörterbuch der Philosophie, Bd. l. 984.

(1971). Bemerkungen zur Idee der Universalität. Festskrift til Søren Holm, København. 91–99.

(1972). "Extension/lntension". Historisches Wörterbuch der Philosophie, Bd. 2. 878.

(1973). "Über das Rationale". Ajatus XXXV. 9–20.

(1973). "Begriff und Tatsache". Studia philosophica in honorem Sven Krohn, Annales Universitates Turkuensis, Ser. A, Tom. 126. 64–71.

(1973). Bemerkungen zu den Begriffen des Begreifens und des Wertens. Proceedings of the XVth World Congress of Philosophy 1973 in Varna, Vol. II, Sofia. 223–225.

(1976). "Korrespondenzprinzip". Historisches Wörterbuch der Philosophie, Bd. 4. 1142–1143.

(1977). "Zum Problem des Erklärens in der Geschichtswissenschaft". Logik, Mathematik und Philosophie des Transzendenten, Paderborn. 43–52.

(1978). "Ihminen, filosofian ikuinen ongelma". Kanava, Vol. 4, 212–216.

(1978). "Selittämisen ongelma historiassa". Historiallinen arkisto, Vol. 71, 272–283.

(1978). Philosophia perennis ja sen merkitys ihmiselle. Jyväskylän yliopisto, Filosofian laitoksen julkaisu 9.

(1979). "Zur Logik der Veränderung". 6th Int. Congress of Logic, Methodology and Philosophy of Science, Abstracts. Section 5, Hannover. 103–105.

(1979). "Zur Analyse der hypothetischen Aussage bei Leibniz". Studia Leibnitiana, Sonderheft 8. 1–9.

(1980). "Käsite ja totuus. Totuus", Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 9. 93–100.

(1980). "Mathesis universalis". Historisches Wörterbuch der Philosophie, Bd. 5. 937–938.

(1981). "Kulttuurin käsitteestä". Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja XXVIII. 13–22.

(1981). "Mitä on elämä?" Status. 2.

(1982). "Arvot, tavoitteet ja ihmiskuva yhteiskunnallisen toiminnan lähtökohtina". Toim. Heikkilä & Rönnberg, Tavoitteet ja todellisuus sosiaalihuollossa, Sosiaaliturvan keskusliitto, Helsinki. 14–23.

(1982). "Kirjastotiede ja filosofia". Kirjastotiede ja informatiikka I. 54–57.

(1982). "Filosofisia näkökohtia sosiaalityössä". Toim. Miettinen, Työn ohjaus on oleellinen osa sosiaalityötä, Tampereen yliopisto, Sosiaalipolitiikan laitos, Opetusmoniste 4. 22–27.

(1982). "Wert, Wertung und Wissenschaft". 7th Int. Congress of Logic, Methodology and Philosophy of Science, Abstracts, Sect. 6., Salzburg. 110–113.

(1983). "Arvot, arvostukset ja tiede". Kanava, 605–608.

(1984). "Amor intellectualis Dei". Toim. Saarinen, Alanen & Niiniluoto, Rakkauden filosofia, WSOY. 173–181.

(1984). "Huomautuksia olemassaolon käsitteestä". Olio, Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 3/1984. 51–55.

(1984). "Bemerkungen zur Ontologie des sprachlieche Ausdrucks". Festschrift für Lauri Seppänen zum 60. Geburtstag, Acta Universitatis Tamperensis Ser A, Vol. 183. 295–300.

(1985). "Arvoista ja ideaaleista filosofisessa antropologiassa. Humanististen teemojen tuntumassa":  Toim. Tuomisto, Urpo Harvan juhlakirja, Acta Universitatis Tamperensis ser. A, Vol. 196. 16–24.

(1985). "Kasvaminen ihmiseksi". Lastentarha 19–10, 19 & 22–23.

(1985). "Filosofia". Juhlakirja Tampereen yliopiston Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan täyttäessä 20 vuotta, Acta Universitatis Tamperensis Ser. A, Vol. 190.

(1985). "Kirjastokasvatus ja sen filosofinen tausta". Tietoa tavoittamassa. Professori Marjatta Okko 60. vuotta, Acta Universitatis Tamperensis ser. A, Vol. 200. 94–107.

(1987). "Kantin transsendentaalinen idealismi". Toim. Teräväinen, Idealismi-realismi, Tampereen yliopiston matem. tieteiden laitoksen julkaisuja A 182. 3–24.

(1988). "Transsendentaalinen minä". Toim. Niiniluoto & Stenman, Minä, Helsinki, SFY. 25–32.

(1988). Kirjasto sivistyslaitoksena. Muuttuva neuvontatyö, Suomen kirjastoseura, Helsinki, Kirjastopalvelu. 87–15

(1988). "Bemerkungen zum Problem der Hegelschen Logik. Vom Werden des Wissens Philosophie, Wissenschaft, Dialektik", Annalen der Int. Gesellschaft für dialektische Philosophie, Societas Hegeliana IV, Köln, Pahl-Rugenstein. 68–72.

(1988). "Die Idee der Logik in der Philosophie Leibnizens. Leibniz' Logik und Metaphysik", Wege der Forschung CCCXXVIII, Darmstadt, Wissenschaftliche Buchgesellschaft. 223–235.

(1989). "Karl Jaspers: Minä ja maailma". Toim. Varto. Fenomenologeja: Maailma minussa minä maailmassa, Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Vol. 1. 25–34.

(1989). "Tietoisuus Karl Jaspersin filosofiassa". Ajatus, Vol. 46, Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikirja. 139–145.

(1990). "Schopenhauerin taiteenfilosofia". Toim. Lammenranta & Rantala, Kauneus: filosofisen estetiikan ongelmia, Suomen Filosofisen Yhdistyksen kollokvio Tampereella 1987,, Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Vol. 4. 79–89.

(1990). Varhaisia kirjoituksia ja bibliografia 1950–1989. Toim. Varto, Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Vol. 5.

(1990). "Kokemus ja todellisuus". Toim. Varto, Pohdin 3, Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Vol. 9. 18–32.

(1992). "Philosophia perennis ja sen merkitys ihmiselle". Toim. Klemola, Toinen filosofia: mitä on filosofia perennis, Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Vol. 21. 1–19. (Uudelleenjulkaisu teoksesta Philosophia perennis ja sen merkitys ihmiselle. Jyväskylän yliopisto, Filosofian laitoksen julkaisu 9, 1978.)

(1993). "Pikku-Kalle ja suunnikas: lisää fenomenologisia sormiharjoituksia". Toim. Aho & Sandu, Epäilyttäviä esseitä S. Albert Kivisen 60-vuotispäivän kunniaksi, Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja, No 2/1993. 1–4.

(1994). "Huomautuksia symbolisesta universumista". Toim. Heinämaa, Merkitys, Suomen Filosofisen Yhdistyksen kollokvio Tampereella 1991, Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Vol. 45. 7–15.

(1995). Logiikan idea Leibnizin filosofiassa. (Alun perin Die Idee der Logik in der Philosophie Leibnizens. Leibniz' Logik und Metaphysik. Wege der Forschung CCCXXVIII. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft, 1988. 223–235.). Suom. Leevi Lehto, teoksessa Gottfried Wilhelm Leibniz, Monadologia. Gaudeamus, Helsinki.