Taiteen etiikka
Hemmo Laiho (julkaistu 19.1.2009, muokattu 25.9.2014)
Taiteen etiikka on etiikan osa-alue, jossa tarkastellaan taiteeseen liittyviä eettisiä arvokysymyksiä. Taide on monimutkainen kulttuuri-ilmiö ja -instituutio, jonka kenttä on nykyään monitahoisempi kuin koskaan. Filosofian historiasta voidaan ammentaa useita taiteen etiikkaan liittyviä teemoja, mutta yhtymäkohdat tämän päivän taidetta koskevaan keskusteluun ovat usein löyhiä tai epäsuoria. Ehkäpä siksi taiteen etiikkakaan ei ole tarkasti jäsentynyt tutkimusala.
- Johdanto
- Autonomismi ja moralismi
- Autonomismin ja moralismin tuolla puolen
- Taiteilijan vastuu ja taiteen päämäärä
- Lisää taiteen etiikasta
- Kirjallisuus
- Internet-lähteet
Taideteoksiin ja taiteentekijöihin kohdistuu erilaisia moraalisia reaktioita ja vaatimuksia. Taide voi toimia lähtökohtaisesti hyvän ja pahan pohtimisen välineenä. Taidetta koskeva tai taidetoiminnasta viriävä arvokeskustelu saa välillä laajat mittasuhteet myös Suomessa. Keskustelu tosin syntyy useimmiten moraalista pahennusta synnyttävien teosten tai tekemisten ympärille. Tietenkään taiteeseen liittyvien eettisten kysymysten ei tarvitse aina olla kielteisistä asiayhteyksistä nousevia. Osana taiteen etiikan kysymyksenasetteluita voidaan yhtä hyvin tarkastella taiteen myönteisiä heijastusvaikutuksia kasvatukseen, elämän laatuun tai hyviksi koettujen arvojen edistämiseen. Jälkimmäinen tosin näyttäytyy taiteen kohdalla helposti jännitteisenä: taiteilijalla voi olla eettinen pyrkimys, mutta teos vastaanotetaan epäeettisenä tai moraalittomana.
Taiteen etiikan kysymykset voivat vaihdella varsin käytännönläheisistä ongelmista laajoihin periaatteellisiin pohdintoihin näkökulman vaihdellessa yleisen teoreettisesta yhteiskunnalliseen tai yksilölliseen. Taiteen etiikassa voidaan tarkastella esimerkiksi taiteen ja moraalin välistä suhdetta ylipäänsä, taiteen asemaa yhteiskunnassa tai taiteilijan vastuusuhdetta teoksiinsa ja näiden vastaanottoon. Tekijänoikeudelliset kysymykset kuuluvat paitsi juridiikan, myös taiteen etiikan piiriin. Voidaan esimerkiksi kysyä, miksei plagiointi ole hyväksyttävää. Tällaista pohdittaessa sopii tietysti kysyä, mikä on plagioinnin ja hyväksyttävän lainaamisen välinen ero ja mitä erityispiirteitä taiteeseen kenties liittyy tässä suhteessa. Toisaalta kun esimerkiksi kysytään, missä olosuhteissa taiteen sensuuri voisi olla oikein, joudutaan pohtimaan erityisesti taiteeseen liittyvien kysymysten lisäksi sanan- ja ilmaisunvapauden rajoja yleisesti. Taiteen etiikan kysymykset laajenevatkin usein taiteen kentän ulkopuolelle.
Länsimaisessa kulttuuripiirissä taiteeseen on parin viime vuosisadan ajan liitetty voimakkaasti ajatus taiteen autonomisuudesta. Taide on toisin sanoen nähty omalakisena toimintana, jossa tavoitellaan vain sille ominaisia päämääriä. Nämä on katsottu esimerkiksi käytännöllisistä tai moraalisista päämääristä tyystin erillisiksi, mistä on katsottu seuraavan, että taidetta tulee arvottaa vain sen omista lähtökohdista käsin. Tyypillisesti tämä ymmärretään siten, että taiteessa merkitsevät esteettiset tekijät, joiden ja vain joiden perusteella taidetta tulee arvottaa. Taiteen etiikassa tällainen ajattelutapa on synnyttänyt kaksi vastakkaista taiteen ja moraalin välistä suhdetta pohtivaa näkemystä, autonomismin ja moralismin, joita on muunneltu eri tavoin.
Taiteen etiikassa autonomismi edustaa näkemystä, jonka mukaan taidetta tulee arvottaa esteettisin tai ylipäänsä yksin taiteelle ominaisin perustein. Taidetta ei tule arvottaa esimerkiksi moraalisin perustein. Moraalisilla seikoilla ei toisin sanoen ole merkitystä taiteen arvon kannalta, eikä taiteeseen kohdistuvaa eettisiin näkökohtiin perustuvaa kritiikkiä tule sekoittaa varsinaiseen taiteen kritiikkiin. Taiteen etiikassa moralismiksi kutsutun näkemyksen mukaan taidetta tulee arvottaa ensisijaisesti moraalisin perustein. Moraaliset seikat täytyy ottaa aina huomioon taiteen arvoa punnittaessa, ja viime kädessä moraalinen laatu määrittää (hyvän) taiteen. Moraalinen arvo on tällöin perustava arvokategoria myös taiteessa. Kuuluisin moralismin puolestapuhuja on ollut kirjailija Leo Tolstoi (ks. Tolstoi 1898/2000). Nykyaikaista moralismia edustaa esimerkiksi Carroll 1996 ja vastaavasti nykyaikaista autonomismia esimerkiksi Anderson & Dean 1998.
Autonomismi liittyy kiinteästi ajatukseen "taiteesta taiteen vuoksi" ja estetismiin eli ajattelutapaan, jossa yksin esteettiset lähtökohdat ovat taiteen saralla merkityksellisiä. Tällainen ajattelutapa on läheinen formalistiselle taidekäsitykselle, jossa korostetaan taideteosten muodollisia ominaisuuksia taiteen arvon ja merkityksellisyyden määrittäjinä. Moralismilla puolestaan voidaan nähdä olevan yhteys funktionalistisiin taideteorioihin, joiden mukaan taideteokset täyttävät tai niiden tulisi täyttää jokin erityinen, sinänsä taiteesta erillinen tehtävä tai päämäärä. Taideteosta tulee tällöin arvottaa sen mukaan, miten se onnistuu tuon päämäärän saavuttamisessa. Voidaan puhua myös instrumentalismista. Moralisti saattaa esimerkiksi edellyttää taideteoksilta kasvatuksellisen tehtävän täyttämistä, jolloin taide toimii välineenä moraalisten päämäärien saavuttamiseen. Teoksen esteettiset ominaisuudet eivät ole tällöin suinkaan sen tärkeimmät saati ainoat arvostettavat ominaisuudet.
Toki on huomattava, ettei moralistin tarvitse sinänsä suhtautua väheksyen esteettisiin arvoihin sen enempää kuin autonomistin taiteen mahdollisiin moraalisiin arvoihin. Moralisti voi esimerkiksi sanoa, että mikäli taideteos on moraalisesti korkeatasoisen lisäksi esteettisesti korkeatasoinen, aina vain parempi. Moralistin perusväite on pikemminkin se, että mikäli taideteos on moraalisesti paheksuttava, sen mahdolliset esteettiset arvot eivät pelkästään voi tehdä siitä hyvää taidetta. Autonomisti voi toisaalta tunnustaa taideteoksen moraalisen laadun, mutta hänen näkökulmastaan katsottuna ainoastaan taiteelle ominaiset ei-moraaliset, esimerkiksi (muoto)esteettiset, ominaisuudet merkitsevät, kun teosta tarkastellaan taiteena.
Seuraavat seikat näyttäisivät puoltavan autonomismia. Epämoraalisuudestaan huolimatta taideteos näyttäisi voivan olla onnistunut taiteena. Paitsi että voimme vedota taiteen vapauteen käsitellä myös moraalittomuuksia tai ylipäänsä mitä tahansa asioita, teos saattaa onnistua tässä tavalla, jossa moraalittomuus sinänsä ei ratkaise sen taiteellista ansiokkuutta. Tällöin moraalinen arvo ei voi olla perustava arvokategoria taiteen alueella. On myös olemassa taideteoksia, joilla ei näyttäisi olevan minkäänlaista moraalista ulottuvuutta tai jotka ovat tässä suhteessa neutraaleja. Tällöinkään moraalinen arvo ei voi olla perustava arvokategoria taiteen alueella. Taideteoksen arvo ei näyttäisi myöskään olevan palautettavissa taiteen ulkopuolisten päämäärien palvelemisessa onnistumiseen. Paremminkin taiteelle ominainen (esteettinen) arvo on itsenäinen, itse itsensä perusteleva ja siten riippumaton kaikista muista arvoista.
Autonomismin ilmeisenä ongelmana voidaan pitää ainakin sitä, että on kyseenalaista, onko taiteella vain jokin sille erityinen arvo. Varsinkaan jos emme samasta esteettistä arvoa ja taiteellista arvoa keskenään, näin ei näyttäisi olevan. Taiteeseen liittyy myös kognitiivisia ja eettisiä arvoja. Sitoutuminen esimerkiksi äärimmäiseen formalismiin tai estetismiin ei ole perusteltavissa muutoin kuin tietoisena taideasenteena, joka on yksioikoisuudessaan yhtä arvolatautunut kuin tiukin moralismi. Moraalisesti neutraalin tai tyystin "esteettisen" taiteen mahdollisuuskaan ei välttämättä tue autonomismia: kaikkea taidetta voidaan pitää potentiaalisesti eettisen ulottuvuuden sisältävänä. Vaikuttaisi myös kohtuuttomalta, mikäli taide ei kokonaisuudessaan olisi yhtä alisteista eettiselle tarkastelulle kuin mikä tahansa muukin toiminta. Eettisen ulottuvuuden väistämättömyydestä kaikessa inhimillisessä toiminnassa seuraa, että se on merkitsevä myös taiteessa. Tällöin moraalisesti kyseenalaisen taideteoksen arvo voidaan kyseenalaistaa, jolloin teoksen mahdolliset moraaliset hyveet tai puutteet eivät suinkaan ole irrelevantteja sen arvottamisen kannalta.
Moralismin ilmeisenä ongelmana voidaan puolestaan pitää sitä, ettei moraalinenkaan näkökulma taiteeseen voi olla kaikenkattava. Pikemminkin äärimoralistinen lähestymistapa typistää taiteen moniulotteisuutta aivan kuten taiteen yliestetisoiminenkin. Sitä paitsi moralistin täytyisi voida perustella mahdollisimman yleispätevästi, miksi jokin teos on moraaliton ja siksi huono. Moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa taiteenkaan moraalittomuudet eivät keskimäärin hätkäytä, tämä on erityisen hankalaa.
Autonomismin ja moralismin tuolla puolen
Autonomismi–moralismi-erottelu on jo itsessään ongelmallinen (ks. Jacobson 2006). Sitä voidaan pitää harhaanjohtavana ja asioita liikaa yksinkertaistavana. Autonomismin tai moralismin puolustamisen sijaan voimme toisaalta yrittää jonkinlaista kompromissiratkaisua. Voimme ajatella moralistisesti suuntautuen, että mikäli meidän täytyy ylipäänsä sitoutua joihinkin yleisiin eettisiin periaatteisiin, nämä kumoavat tarpeen tullen myös taiteen autonomistiset arvovaatimukset. Jos jokin asia on moraalisesti tuomittava, ei tällaisella herkutteleva taide voi olla onnistunutta taiteenakaan edes silloin kun kyse on pelkästä fiktiosta (ks. Gaut 1998).
Jatkossakin lienee silti syytä hyväksyä erottelu taiteellisesti ansiokkaan ja eettisesti ansiokkaan välillä. Teoksen kokonaisarvo voi toki ylittää esimerkiksi sen esteettisen arvon, mutta tällainen ei tarkoita, että eettinen laadukkuus voisi yksin määrätä taideteoksen arvon. Suuntautuen vastavuoroisesti autonomistisesti voidaan väittää, että äärimoralisti tekee ratkaisevan virheen, kun hän samastaa taiteen arvon ja moraalisen arvon.
Suuntautumatta sen enempää moralistisesti kuin autonomistisestikaan voidaan tunnustaa taideteosten useat päällekkäiset ja rinnakkaiset arvot, joista mikään ei suoralta kädeltä tarjoa etuoikeutettua näkökulmaa taiteeseen. Taideteosta on voitava tarkastella kokonaisuutena, ei esimerkiksi pelkästään muotoesteettisin silmälasein. Teoksen arvottaminen tapahtuu tällöin pikemminkin kaikki seikat huomioon ottaen kuin jostakin riippumattomaksi oletetusta arvokategoriasta käsin. Berys Gaut on pyrkinyt argumentoimaan tämäntapaisesti yrittäen näin tuoda autonomismia ja moralismia yhteen. Gautin etikismiksi (engl. ethicism) kutsumansa näkemys on silti siinä mielessä moralistinen, että eettiset seikat näyttäisivät saavan perustavimman aseman taidetta koskevissa arvokysymyksissä. (Ks. Gaut 1998 ja 2007.) Etikismiä on kritisoitu sekä autonomistien (esim. Anderson & Dean 1998) että moralistien taholta (esim. Carroll 2000).
Taiteen mahdollisista moraalittomuuksista puhuttaessa on erityisen tärkeätä muistaa, että on eri asia käsitellä taiteessa eettisesti epäilyttäviä asioita kuin puoltaa sellaisia tai esimerkiksi kannustaa sellaisten harjoittamiseen. Tekijän ei tarvitse tunnustaa, jakaa eikä hyväksyä niitä suhtautumistapoja tai tapahtumia, joita teoksessa kuvataan. Tämäkään huomio ei tosin ole aivan yksiselitteinen: kohtaamme intention, eli tekijän tarkoitusperien, ongelman. Ensinnäkin on kyseenalaista, tarvitseeko taideteoksen vastaanottajan tietää mitään tekijän intentioista voidakseen tulkita teosta. Toisaalta tekijän intentioista ei seuraa, että teos vastaa niitä. Taiteilija saattaa tarkoittaa yhtä, mutta teos rakentuu tulkitsijoiden mielissä toisella tavalla. Taideteokset ovat aina alttiita erilaisille tulkinnoille, eikä intentioihin vetoaminen tee intentioista poikkeavia tulkintoja tyhjiksi. Mikäli esimerkiksi diktaattorin ylistämiseksi maalattu taulu näyttäytyy diktaattorin rikokset tuntevalle irvokkaana, tietoisuus tekijän viattomista tarkoitusperistä ei juuri vaikuta teoksen tulkintaan, vaan sen kielteinen eettinen lataus säilyy väistämättä.
Taiteilijan vastuu ja taiteen päämäärä
Pohdittaessa taiteilijan ja yleisön vastuuta taiteilija näyttäisi olevan moraalisesti selvästi hankalammassa asemassa. Mikäli ajattelemme, ettei vastuuta julkiseen tilaan tuoduista teoksista voi syytää yksin yleisölle, taiteilija joutuu viime kädessä aina itse vastaamaan töistään, vaikka toki esimerkiksi näyttelyn järjestäjältä voidaan odottaa osavastuun ottamista. Taiteilija eikä kukaan muukaan voi toisaalta esittää täydellistä ennustetta siitä, miten teos otetaan vastaan ja minkälaisin tavoin sitä aletaan tulkita. Ottaen huomioon yleisön täyden vapauden ja oikeuden arvostella sekä yleisön mahdollisesti hyvinkin heterogeenisen rakenteen, on jopa odotettavaa, että vähänkään eettisesti latautunut taide loukkaa tai ärsyttää joitakuita. Taiteilijan vastuu korostuu entisestään, mikäli ajattelemme lisäksi, ettei kysymys ole vain yleisön välittömistä reaktioista, vaan taiteen potentiaalisista muutosvaikutuksista maailmaan: taide voidaan nähdä merkittävänä maailman muokkaamisen välineenä (ks. Goodman 1978).
Mikäli taiteilijalta odotetaan erityistä vastuullisuutta, taiteilijan on aina osallistuttava työnsä mahdollisten seurausten pohtimiseen. Tämä voi tarkoittaa käytännössä, että jokin teos on syytä jättää julkistamatta moraalisin perustein. Moralistisesta näkökulmasta katsoen tämä on aivan oikein: moraalinen arvo on ensisijaisin, eikä taiteilija voi paeta vastuutaan esimerkiksi taiteen vapauteen vedoten. Voidaankin ajatella, ettei taiteilijan toimintaa voida koskaan tarkastella pelkästään niin sanotusti taiteellisista lähtökohdista käsin. Kuten kaikki yksilöt, hänkin on osa yhteiskuntaa, jossa jokaiselta täysivaltaiselta jäseneltä edellytetään sosiaalis-moraalista vastuunottoa. Vetoaminen nerouteen tai jumalaiseen inspiraatioon tuskin on toimiva vasta-argumentti tässä yhteydessä. (Vrt. Platonin dialogi Ion, jossa runoilija nähdään jumalaisen tulkkina.) Vastuun ottamisen vaatimuksen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa ilmaisunvapauden alas ajamista sen enempää kuin esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltämisessä on kyse sellaisesta. Sen ei tarvitse myöskään johtaa moraalisten arvojen pakottamiseen taiteen keskiöön tai taideinstituution suhteellisen autonomian kieltämiseen. Kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei vastuuta voida siirtää toisille erilaisiin verukkeisiin vedoten; siitä, että taiteilijaltakin voidaan odottaa tietoista pyrkimystä epäeettisten tekojen välttämiseen.
Pitäisikö taide sitten kokonaisuudessaan alistaa tolstoilaisittain yhteisille, eettisesti korkeatasoisiksi katsotuille päämäärille? Mikäli näin halutaan tehdä, halutaan kiistää taideinstituution autonominen asema ja luopua ajatuksesta, ettei taiteen päämääriä voida sanella taiteen ulkopuolelta. Päinvastoin kuin joissakin totalitaristisissa järjestelmissä, esimerkiksi Suomessa eduskunta ei päätä, millaista taidetta maassamme pitää ja saa tehdä. Moralismiin taipuvainen saattaa kuitenkin pitää ongelmana, että taiteen autonominen asema mahdollistaa sellaisia taiteen nimissä tehtäviä epäeettisiä tekoja, jotka eivät sovi yhteen yleisen arvomaailman kanssa. Taiteen alistamista jollekin eettiselle päämäärälle, kuten hyvän elämän edistämiselle, voidaan perustella myös seuraavasti: mikäli meillä on näkemys siitä, miten hyvä elämä tai yhteiskunta tulisi järjestää, olisi kummallista, jos yksikin yhteiskunnan osa-alue olisi tukematta tuota päämäärää. Tällöin taidekin tulee valjastaa yhteisen hyvän edistämiseen.
Taiteen autonomiaa kannattava voi kuitenkin vastata seuraavasti. Ensinnäkään taiteen mahdolliset epäeettiset sisällöt eivät seuraa suoraan taideinstituution autonomisesta asemasta eivätkä estä taideinstituutiota kehittymään itsenäisesti tässäkin suhteessa. Moralistin kannalta perustava ongelma näyttäisi olevan hyvän elämän edellytysten määrittäminen. Miten tunnistamme hyvän elämän? Onko se kaikille sama? Miten sitä tulisi edistää? Mitä tapahtuisi taiteen sisällölliselle rikkaudelle, jos se valjastettaisiin jonkin tällaisen eettisen päämäärän tavoitteluun? Sitä paitsi taide on tunnetusti tehokas eettisten kysymysten esiin tuomisen ja yleisen kyseenalaistamisen väline. Ilman suhteellista autonomiaa olisi vaarana, että taidekenttä valjastettaisiin jonkin valmiin eettisen normiston pönkittämiseen ilman mahdollisuutta kysyä, onko se paras mahdollinen.
Kotimainen avaus nykypäivän taiteen etiikkaa käsittelevään keskusteluun on Jari Julan toimittama Taiteen etiikka (2007). Teoksessa käsitellään taiteen etiikan kysymyksiä useasta eri näkökulmasta, joista osa on varsin käytännönläheisiä. Huomionarvoista on, että teoksen kirjoittajakaartiin kuuluu sekä tutkijoita että taiteilijoita. Toinen kotimainen aihepiiriin liittyvä antologia on Ilona Reinersin ja Anita Sepän toimittama Etiikka ja estetiikka (1998). Teos painottuu mannermaiseen filosofiaan ja klassikoihin.
Angloamerikkalaisessa tutkimuskirjallisuudessa aihepiiriä käsitellään monipuolisesti Jerrold Levinsonin toimittamassa antologiassa Aesthetics and Ethics (1998). Niin ikään Levinsonin toimittama The Oxford Handbook of Aesthetics (2003) sisältää joitakin aiheen kannalta valaisevia artikkeleita, samoin David E. Cooperin toimittama A Companion to Aesthetics (1996). Erityismaininnan arvoinen on myös Marcia Muelder Eatonin Aesthetics and the Good Life (1989), jos kohta sen näkökulma on taidetta yleisempi.
Filosofian historiassa toimivia lähtökohtia aiheeseen ovat ainakin Kant (Kritik der Urteilskraft, 1790, soveltuvin osin) (ks. "Immanuel Kant") ja Tolstoi (Mitä on taide? 1898). Sikäli kun ensin mainittua luetaan taiteen filosofian teoksena, se sisältää monia sittemmin jopa pinttyneiksi muodostuneita ajatuskulkuja taiteen autonomisuudesta. Teokseen sisältyy kuitenkin myös moralistisia kytkentöjä: vaikka arvostaisimmekin kauniita asioita vain niiden itsensä tähden, mahdolliset muut näkökohdat poissulkien, tällainen pyyteetön tarkastelu viittaa samalla mahdollisuuteen sivuuttaa henkilökohtaiset intressimme myös muissa tilanteissa. Näin kauneudella voidaan nähdä olevan moraalisen toiminnan kannalta valmentava tehtävä. Erinäisiä sovellusmahdollisuuksia tämän päivän taiteen etiikan kysymyksiin tarjoavat myös monet muut filosofian klassikot Platonista (erityisesti Valtio) (ks. "Platon: Teokset") ja Aristoteleesta (erityisesti Runousoppi) (ks."Aristoteles") alkaen.
Anderson, James C. & Dean, Jeffrey T. (1998). "Moderate Autonomism", British Journal of Aesthetics, Vol. 38, No. 2, 150–166.
Aristoteles (1997). Runousoppi. Paavo Hohti (suom.). Teokset IX. Helsinki: Gaudeamus.
Carroll, Noël (1996). "Moderate Moralism", British Journal of Aesthetics, Vol. 36, No. 3, 223–238.
Carroll, Noël (2000). "Art and Ethical Criticism: An Overview of Recent Directions of Research", Ethics, Vol. 110, No. 2, 350–387.
Cooper, David E. (toim.) (1996). A Companion to Aesthetics. Oxford: Blackwell.
Eaton, Marcia Muelder (1989). Aesthetics and the Good Life. Rutherford: Fairleigh Dickinson University Press.
Gaut, Berys (1998). "The Ethical Criticism of Art", teoksessa Jerrold Levinson (toim.), Aesthetics and Ethics. Cambridge: Cambridge University Press, 182–203.
Gaut, Berys (2007). Art, Emotion and Ethics. Oxford: Oxford University Press.
Goodman, Nelson (1978). Ways of Worldmaking. Indianapolis: Hackett.
Kant, Immanuel (1790/2000). Kritik der Urteilskraft. Paul Guyer & Eric Matthews (engl.), Critique of the Power of Judgment. Cambridge: Cambridge University Press.
Jacobson, Daniel (2006). "Ethical Criticism and The Vice of Moderation", teoksessa Matthew Kieran (toim.), Contemporary Debates in Aesthetics and the Philosophy of Art. Malden: Blackwell, 342–355.
Jula, Jari (toim.) (2007). Taiteen etiikka. Turku: Areopagus.
Levinson, Jerrold (toim.) (1998). Aesthetics and Ethics. Cambridge: Cambridge University Press.
Levinson, Jerrold (toim.) (2003). The Oxford Handbook of Aesthetics. Oxford: Oxford University Press.
Platon (1999). Ion. Marja Itkonen-Kaila (suom.). Teokset II. Helsinki: Otava.
Platon (1999). Valtio. Marja Itkonen-Kaila (suom.). Teokset IV. Helsinki: Otava.
Reiners, Ilona & Seppä, Anita (toim.) (1998). Etiikka ja estetiikka. Helsinki: Gaudeamus.
Tolstoi, Leo (1898/2000). Mitä on taide? Matti Anhava (suom.). Helsinki: Taide.
The Internet Encyclopedia of Philosophy: http://www.iep.utm.edu/a/art-eth.htm (Peek, Ella: "Ethical Criticism of Art")
Routledge Encyclopedia of Philosophy Online:
http://www.rep.routledge.com/article/L001 (Tanner, Michael: "Aesthetics and Ethics")
http://www.rep.routledge.com/article/M007 (Tanner, Michael: "Art and Morality")
http://www.rep.routledge.com/article/L137 (Mulhall, Stephen: "Ethics and Literature")
The British Journal of Aesthetics -lehden kotisivut: http://bjaesthetics.oxfordjournals.org/
The Journal of Aesthetics and Art Criticism -lehden kotisivut: https://academic.oup.com/jaac