Fyysikko Stephen Hawkingia on paljon arvosteltu siitä, että populaarissa kosmologian esityksessä A Brief History of Time (1988) hän jätti maailmankaikkeuden synnyn avoimeksi, olettaen, että sen taustalla on oltava jokin rationaalinen syy, jonkinlainen liikkumaton liikuttaja. Hawkingia on syytetty epäjohdonmukaisuudesta, jopa kreationismista.
Uudessa ensi viikolla ilmestyvässä teoksessaan The Grand Design, jonka Hawking on kirjoittanut yhdessä Leonard Mlodinowin kanssa, hän muuttaa mieltään. (Ks. esim. The Guardian: http://www.guardian.co.uk/books/booksblog/2010/sep/03/stephen-hawking-pr-help-god.) Maailmankaikkeuden synty ei voi perustua Jumalankaltaisen olennon toimintaan, vaan taustalla on oltava jokin materiaalinen syy. Hawkingin mukaan uusimmat fysiikan teoriat ovat tehneet Luojan roolin universumin synnyssä tarpeettomaksi. "Koska on olemassa painovoiman laki, universumi voi luoda itsensä tyhjästä", Hawking kirjoittaa.
Hawkingin kelkankääntö on tietysti vallankumouksellinen tapahtuma paitsi fyysikoille ja kosmologeille, myös uskonnonfilosofeille. Joku muu, asioista paremmin tietävä, voi selostaa näitä vaikutuksia. Itselleni uutisesta heräsi muunlaisia mietteitä, jotka voisi sijoittaa tällä hetkellä muodikkaan vaihtoehtoisen historiankirjoituksen piiriin.
Entäpä jos Galileo Galilei, joka tunnetusti sanoi maailmankaikkeuden olevan kirjoitettu matematiikan kielellä, olisi saanut syyttäjäänsä, kardinaali Bellarminea vastaan tuekseen jonkinlaisen superasianajajan ja pystynyt Hawkingin tavoin kumoamaan edellisen kirjansa tulokset? Tällöin hän olisi voinut kokeisiin tukeutuen väittää, että fyysisen maailman takana ei ole mitään tosiolevaa, ei mitään joka selittäisi liikkeen ja muut fyysiset ilmiöt. Olisi vain matemaattinen ongelma, joka on ratkaistavissa.
Galileon kohtaloa välttämään pyrkivä Descartes etäännytti Jumalan tietomme ulkopuolelle ja sanoi, ettemme voi tietää hänen tahdostaan mitään. Siten tuo mystinen hahmo ei suuremmin vaikuta toimintaamme kunhan muistamme pelätä häntä. Kartesiolainen kosmologia muistuttaa tässä suhteessa melkoisesti Hawkingin vanhaa kantaa, vaikka toki maailmankuva on perin erilainen kuin nykyfysiikan. Mutta olisiko René tullut toimeen ilman Jumalaa? Kun selailee Filosofian periaatteita (Teokset III), Descartes ehtimiseen esittelee fysiikan ilmiöitä, joiden taustalla ovat lämpö tai hiukkaset. Hän kuitenkin valjastaa näkemyksensä kuvitelmiksi: ”Kuvitelkaamme siis, että tämä asuttamamme Maa koostui muinoin Auringon tavoin (vaikka olikin sitä paljon pienempi) pelkästään ensimmäisen elementin aineesta.” (IV, 2). Melkeinpä voisi väittää, että fysiikassaan Descartes pärjäisi Hawkingin uudella teorialla. Hän tarvitsee Jumalahypoteesin kuitenkin muista syistä. Kuten hyvin muistetaan Mietiskelyistä, cogiton ja maailman välillä on oltava jokin takaaja, ja sen on oltava Jumala. Tätä ongelmaa Hawking ei pyri ratkaisemaan.
Suuremmissa vaikeuksissa Hawkingin (tai kuvitelmassamme Galileon) uuden hypoteesin kanssa olisivat Malebranche ja Leibniz. Edelliselle Jumala yhdistää maailman tapahtumat toisiinsa ja ilman oletusta Jumalasta Malebranchen maailma yksinkertaisesti romahtaisi. Leibniz tarvitsee Jumalaa paitsi luojana (joka valitsee parhaan mahdollisista maailmoista), myös tämän maailman takuumiehenä, joka ylläpitää olemuksellaan ennalta asetettua harmoniaa. Ilman Jumalaa ei koko universumi olisi voinut olla olemassa alunperinkään, saati jatkaa eksistoimistaan. Vaikka Leibniz ei ollut erityisen uskonnollinen filosofi, koko hänen metafyysinen systeeminsä riippuu Jumalahypoteesista.
Mutta onko klassisissa rationalisteissa yhtäkään joka pysyisi Hawkingin matkassa? Muistan hyvin viikko sitten kuulemani Michael Della Roccan esitelmän Monism, Pluralism, and Metaphysics -kongressissa Tampereella. Della Rocca esitteli Humen hyökkäystä rationalismia vastaan ja argumentoi, että tämän esittämä kritiikki riittävän syyn periaatetta vastaan osoittaa, että johdonmukaista rationalismia voi edustaa vain äärimmäinen monisti. Siis Spinoza.
No katsotaanpa. Spinozan mukaan Jumala eli luonto on koko maailma ja tästä seuraa, että kaikki maailmassa on determinoitua. Vaikka Haagin filosofi tunnettiin hartaana miehenä, hänen filosofiastaan on löydetty paljon ateistisia aineksia. Jumalan voi nimittäin kovin helposti samaistaa luontoon ja läpi koko Spinozan filosofian kulkee johdonmukainen naturalismi. Mutta mikä tärkeintä ajatuskokeemme kannalta, Spinoza poikkeaa muista rationalisteista sikäli, että hänen taustansa on juutalaisuudessa kristillisyyden sijaan.
Koska Jumala on Spinozan opissa täydellinen ja itseriittoinen, on tietenkin ongelmallista miksi maailmaa ylipäätään tarvitaan. Luominen on nähtävä Jumalan hyväntahtoisuuden osoituksena, mutta koska spinozalaisessa determinismissä Jumala eli luonto on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan, se voidaan nähdä myös itsessään välttämättömänä oliona. Vaikka Etiikkansa hyvin lukenut tietää, että kaikki luontuu Jumalasta, vain Spinozan filosofian alkeet hallitseva voi hyvinkin pitää maailmankaikkeutta itsestään syntyneenä. En tiedä, miten tarkkaan Stephen Hawking on filosofiaa lukenut, mutta voisin kuvitella hänen pärjäävän suhteellisen hyvin spinozalaisessa tasavallassa.
Markku Roinila
Hawking
